Viikon viimeinen kasarmiyö kului mukavasti. Parin päivän jälkeen taas pehmeässä sängyssä ja sisällä lämpimässä, loistavaa. Aamulla käytiin syömässä aamiaista rauhassa mukessa ja kahdeksalta aloitettiin odottamaton täysvarustarkastus. Sinänsä sekään ei haitannut. Koko teksitarkastus suoritettiin rennosti, eikä suuremmin tarvinnut sykkiä. Kersantti antoi aikaa vartin laittaa kaapin kuntoon, mutta särmäkasi ei kuitenkaan saanut hommaa hoidetuksi. Sen jälkeen otettiinkin tottakai kaappi uudestaan punkalle, nyt aikaa seitsemän minuuttia. Ja hah, lopputulos olikin täysin toisenlainen. Valmista tuli, ihan hyvinkin jopa ja tarkastus meni läpi. Aamupäivän lopuksi ilmoitettiin esikuntakomppaniaansiirtyvät alokkaat ja niin joukkueesta poistuikin puolet. Myös taisteluvälinemateriaalit tarkistettiin, aseet puhdistettiin ja tarvikkeet öljyttiin. Saipa meikäläinen myös kersantilta erikoisen huomion uudesta nimilapusta. Torstai-iltana saatu nimilappu kun erosi muista hienoudellaan. Viisi viikkoa myöhässä saapuneet laput oli tehty brodeerauksella, kuin myös henkilökunnan partikkelit. Muilla varusmiehillä on tottakai painetut ja halvemmat. Yhdeltätoista mentiin syömään rauhassa ja palatessa komennetut olivatkin jo lähdössä kohti EK:ta. Iltapäivällä suunnattiin kohti kyynelkaasutelttaa. Ensin harjoiteltiin suojelukoulutusta ja sitten suunnattiin kohti metsän siimestä. Kaasunaamarien tiiviys tarkastettiin käymällä teltassa, mutta lopuksi tuli tottakai myös käydä ilman naamareita. Ja tottakai, pitihän siellä käydä testaamassa. Tunne oli aika mahtava, sen vajaan puoliminuuttisen jälkeen minkä siellä allekirjoittanut vietti. Ainakin flunssa helpotti sen niistämisen ja köhimisen jälkeen. Kahden jälkeen palattiin yksikköön, tavattiin uudet tupakaverit jotka saapuivat vaihdossa EK:sta sekä hoidettiin kaappi ja hygienia kuntoon. Puoli neljältä oli kapteenin käskynjako, jossa myös meikäläisen ELSO-komennus myös varmistui. Neljän jälkeen hoidettiin vielä tupa-, kaappi- ja siisteystarkastus, jonka jälkeen päästiinkin ulos lomallelähtömuotoon. Parin typerän unohduksen jälkeen lomille päästiinkin ihan hyvissä ajoin ja Kokemäellä oltiin taas hiukan seiskan jälkeen. Ilta onkin mennyt telkkarin vieressä ''nautiessa'' katastrofaalisesta kiekko-ottelusta ja syömällä herkkuja. Nyt kohta kohti sänkyä, sillä huominen on täynnä tekemistä.
PS. Soittelin tänään Vammalan suuntaan ja kuulin uusien ihanien custom-rautojen saapuneen Jenkkilästä, joten jos kiinnostaa ostella laaturautoja, voi soitella blogin kirjoittajalle :)
perjantai 26. helmikuuta 2010
Ampumaleiri, Säkylä 22-25.2.
Viikko hujahti taas leirillä, eikä torstai-iltana energiaa tai aikaakaan riittänyt kirjoittamiselle, joten kahlataan viikko parilla pidemmällä kirjoituksella nyt viikonloppuna. Ensimmäisen postauksen omistan ampumaleirin käsittelylle ja toisen perjantain tapahtumille. Ehkä myös jonkinlaista yhteenvetoa leirielämästä on odotettavissa. Pahoittelen paikoin varmastikkin sekavaa tekstiä, sillä väsyneenä ei ajatus oikein kulje. Nyt asiaan.
Sunnuntai päättyi yhtä murheellisesti kuin odotinkin. Varttia vaille yhdentoista juna saapui Riihimäelle, jonka jälkeen talsin kasarmille pikatahtia. Juuri 1.VK:n kohdalla pyörätiellä tupien valot sammuivat ja hiljaisuus oli julistettu. Ei auttanut muu kuin ilmoittautua sisään ja selviytyä pimeässä tuttuun kahdenteenkymmenenteen tupaan, järjestää nopeasti lomavaatteet kaappiin ja painua nukkumaan. Aamulla herätys oli jo puoli kuudelta tiukan aikataulun takia. Kaikessa kiireessä piti vielä keritä täyttämään varustesäkki kotoarahdatuilla eväillä, pukea tarvittavat vaate- ja tstvalinnat sekä ahmia reipas aamupala. Hiukan seitsemän jälkeen pääsi puhaltamaan bussin takapenkillä kun matka kohti Säkylää alkoi. Aamupäivä leiripaikalla kulutettiin telttojen pystyttämiseen ja muuhun leirivalmisteluun. Leirin ensimmäisen kenttälounaan jälkeen suunnattiin sinkoammuntaan. KESseillä saatiin ampua kuivaharjoittelun jälkeen ensin valojuovat ja lopuksi myös harjoitusraketit. Iltapäivään sisältyi runsaasti odottelua, mutta sekin tuntui ihan mukavalta nuotioitten ääressä. Illalla viimeisteltiin leiriympäristöä ja hakattiin reilusti puita, sillä yöstä oli tulossa kylmä. Nukkumaan päästiin kymmenen aikoihin, eikä ensimmäiselle yölle osunut edes kipinävuoroa, kiitos runsaan taistelijamäärän teltassa.
Tiistaina herättiin normaalisti kuudelta ja haettiin aamupala suhteellisen säkkipimeässä. Päivä aloitettiin hyökkäysammuntaharjoittelulla. Käytännössä se tarkoitti taisteluparin kanssa etenemistä ja nousevien taulujen eliminointia. Ennen tositoimia harjoiteltiin paukkupatruunoilla pienemmässä mittakaavassa ja preppauksen jälkeen päästiin tositoimiin. Kyseinen päivä oli melkeinpä leiriviikon kylmin, eikä odottaminen ulkona helpottanut ääreisverenkierron toimintaa. Kuitenkin kun lähdettiin harjoittelemaan ja vähän tetsailemaan, ei kylmyydestä ollut tietoakaan. Ruokaa syötiin heti hyökkäysammuntarastin jälkeen, eikä välissä käyty lainkaan teltoilla, vaan siirryttiin Masilla suoraan seuraavalle koulutuspaikalle. Iltapäivän koulutukseen kuului napalmirasti. Luutnantti opetti ensin kyseisen aineen ominaisuuksia ja demonstroi polttamalla erilaisia tuttuja materiaaleja mm. M91-maastotakkia, nahkavarsisaapasta ja telttakangasta. Seuraavaksi saatiin harjoitella taistelutoverin sammuttamista sammutuspeitteellä, uhrina oli tosin nukke. Lisäksi siirryttiin läpi napalmitunnelin. Metallipalkeista oli rakennettu n. 5m pitkä tunneli, jonka päälle oli sijoitettu kasa havuja. Havut sytytettiin napalmilla ja sitten palavaa ainesta tippui suojavaatetuksellavarustettujen taistelijoiden päälle. Tästäkään ei suuremmin iloa irronnut, sillä allekirjoittanut oli jonon loppupäässä ja napalmi oli silloin jo suureksi palanut loppuun. Lopuksi käytiin läpi vielä napalminsammuttamista poterossa ja kuljettiin läpi palavan tunnelin. Päivällinen syötiin tukikohdassa ja hoidettiin nopeasti lisää puita, sillä illallakin oli vielä ohjelmaa. Kahdeksalta alkoi valo- ja äänishow, jossa käytiin läpi erilaisia tuttuja ilmiöitä leireiltä. Kaminan, ryhmän, halonhakkuun jne. äänet ja moninaiset valot. Esityksellä esiteltiin pienistäkin asioista syntyviä huomattavia tiedustelutietoja. Sinänsä ilta oli vähän ikävä, että ulkona oli todella kylmä eikä puolentoista tunnin istuminen paikallaan ainakaan lämmittänyt. Kymmeneltä oltiin takaisin teltoilla syömässä iltapalaa, jonka jälkeen syöksyttiin makuupusseihin. Kipinävuoro osui ihan mukavasti kahdesta kolmeen. Silloin meikäläinen putsaili aseen ja söi hiukan leiriherkkua, säilykemandariineja.
Pikkulauantai oli ampumaratapäivä. Aamulla puettiin paljon pakkasvaatetta päälle ja salamannopeasti aamiaisen jälkeen lähdettiin radalle. Ensin suoritettiin asetarkistus ja radan valmistelu. Taulut tarvi kiinnittää itse, eikä se ihan putkeen mennyt. Porukka oli kuin unessa. Ensin ammuttiin kohdistukset makuulta. Toisen kierroksen jälkeen tajusin, että RK62 alkaa olla tikissä. Viisi laukausta, taulussa 9 9 9 10 10. Lisäksi ammuttiin kymmenen laukauksen kilpasarja polvelta ja RK7-ammunta joka treenasi ampumataitotestissä tarvittavia ominaisuuksia. Ensimmäistä kertaa ampuminen alkoi tuntua mielekkäältä, kiitos oikeitten säätöjen. ATT suoritettiin 12 laukauksella, eikä kuntoisuusloma jäänyt kuin yhden laukauksen päähän, tuloksena 10/12 taulussa. Kyseisessä testissä ammutaan ensin 6 laukausta makuulta 150m matkalta. 5 sekunnin, 3 sekunnin ja 5 sekunnin tuplalaukaus, jokaiseen kaksi laukausta kääntyviin tauluihin. Seuraavat 3 laukausta ammutaan polviasennosta ilman aikarajaa 150m matkasta ja viimeiset 3 seisaalta 50m matkalta 5 sekunnin kääntöihin. Lopuksi kun tulokset oli kirjattu, kerättiin taulut ja oltiin valmiita lähtöön. Aamupäivän hidastelun seurauksena luutnantti määräsi 5. ja 6.-joukkueen kuitenkin tekemään valmistelun uudestaan juosten, kurinpalautuksena. Taulut siis kiinnitettiin uudestaan, matot levitettii katokseen ja aseet tarkistettiin. Viimeiseksi ohjelmaksi kaikki kerättiin taas uudestaan pois, jonka jälkee suunnattiin päivälliselle. Ilta oli vapaata ja keskityinkin vain syömiseen & huilaamiseen. Puitakin hakattiin taas reilusti, koska öisin oli koko leirin kylmä. Yöllä kipinä osui taas samaan kahdesta kolmeen.
Torstaina teltasta herättiin ensimmäistä kertaa viikolla oikeasti lämpiminä. Aamulla lähdettiin heti puolustusammuntaan, joka olikin ihan viihdyttävä lopetus ammuntaleirille. Seisomapoterosta ammuttiin nousevia tauluja taistelijaparin kanssa kolmenkymmenen kovan panoksen verran. Lounaalle päästiin ensimmäisenä koko komppaniasta ja sen jälkeen purettiinkin telttakin jo pois. Seuraavat pari tuntia alkuiltapäivästä kuluivat nakkihommiin, rötväykseen ja hyvän nakkisuojan etsimiseen. Kaikenmoista hommaa kuitenkin tuntui osuvan kohdalle, mutta pysyi ainakin lämpimänä. Puoli kahdelta alkoi miinanäytös puolustusammuntojen maastossa, vain tunnin myöhässä. 12 erilaista miinaa räjäytettiin nopealla temmolla, jonka jälkeen siirryttiin katsomaan kuoppia ja kuuntelemaan selityksiä räjähteistä. Tämän jälkeen leiri olikin paketissa ja saatiin suunnata kohti teltta-aluetta. Yllätykseksi bussit olivatkin hakemassa jo puolustusammuntapaikan parkkipaikalta ja kotimatka alkoi. Vähän ennen kuutta oltiin takaisin yksikössä ja käytiin nopeasti syömässä mukessa päivällistä. Varusteluhuollon hoitivat kouluttajat ja huollon varusmiehet, joten tuoreet viestimiehet pääsivät henkilökohtaiseen huoltoon. Ilta kului nopeasti, muun muassa kaivattua suihkua nauttiessa.
Ampumaleiri oli selvästi rennompi kuin taisteluleiri. Kylmä sää koitti sekoittaa koko viikon, mutta kamina ja nuotiot auttoivat mukavasti. Uuden joukkueen kanssa yhteispeli ei ollut kovin nitoutunutta, vaan asiat sai tehdä itse jos halusi jotain tapahtuvan. Samapa se. Lisänä miinusta huonosta ruokahuollosta, vai mitä sanotte yhdestä (1) ainoasta ruokailulinjasta koko viestikomppanialle... Kaikesta huolimatta leiri oli mielenkiintoinen monella tapaa.
Sunnuntai päättyi yhtä murheellisesti kuin odotinkin. Varttia vaille yhdentoista juna saapui Riihimäelle, jonka jälkeen talsin kasarmille pikatahtia. Juuri 1.VK:n kohdalla pyörätiellä tupien valot sammuivat ja hiljaisuus oli julistettu. Ei auttanut muu kuin ilmoittautua sisään ja selviytyä pimeässä tuttuun kahdenteenkymmenenteen tupaan, järjestää nopeasti lomavaatteet kaappiin ja painua nukkumaan. Aamulla herätys oli jo puoli kuudelta tiukan aikataulun takia. Kaikessa kiireessä piti vielä keritä täyttämään varustesäkki kotoarahdatuilla eväillä, pukea tarvittavat vaate- ja tstvalinnat sekä ahmia reipas aamupala. Hiukan seitsemän jälkeen pääsi puhaltamaan bussin takapenkillä kun matka kohti Säkylää alkoi. Aamupäivä leiripaikalla kulutettiin telttojen pystyttämiseen ja muuhun leirivalmisteluun. Leirin ensimmäisen kenttälounaan jälkeen suunnattiin sinkoammuntaan. KESseillä saatiin ampua kuivaharjoittelun jälkeen ensin valojuovat ja lopuksi myös harjoitusraketit. Iltapäivään sisältyi runsaasti odottelua, mutta sekin tuntui ihan mukavalta nuotioitten ääressä. Illalla viimeisteltiin leiriympäristöä ja hakattiin reilusti puita, sillä yöstä oli tulossa kylmä. Nukkumaan päästiin kymmenen aikoihin, eikä ensimmäiselle yölle osunut edes kipinävuoroa, kiitos runsaan taistelijamäärän teltassa.
Tiistaina herättiin normaalisti kuudelta ja haettiin aamupala suhteellisen säkkipimeässä. Päivä aloitettiin hyökkäysammuntaharjoittelulla. Käytännössä se tarkoitti taisteluparin kanssa etenemistä ja nousevien taulujen eliminointia. Ennen tositoimia harjoiteltiin paukkupatruunoilla pienemmässä mittakaavassa ja preppauksen jälkeen päästiin tositoimiin. Kyseinen päivä oli melkeinpä leiriviikon kylmin, eikä odottaminen ulkona helpottanut ääreisverenkierron toimintaa. Kuitenkin kun lähdettiin harjoittelemaan ja vähän tetsailemaan, ei kylmyydestä ollut tietoakaan. Ruokaa syötiin heti hyökkäysammuntarastin jälkeen, eikä välissä käyty lainkaan teltoilla, vaan siirryttiin Masilla suoraan seuraavalle koulutuspaikalle. Iltapäivän koulutukseen kuului napalmirasti. Luutnantti opetti ensin kyseisen aineen ominaisuuksia ja demonstroi polttamalla erilaisia tuttuja materiaaleja mm. M91-maastotakkia, nahkavarsisaapasta ja telttakangasta. Seuraavaksi saatiin harjoitella taistelutoverin sammuttamista sammutuspeitteellä, uhrina oli tosin nukke. Lisäksi siirryttiin läpi napalmitunnelin. Metallipalkeista oli rakennettu n. 5m pitkä tunneli, jonka päälle oli sijoitettu kasa havuja. Havut sytytettiin napalmilla ja sitten palavaa ainesta tippui suojavaatetuksellavarustettujen taistelijoiden päälle. Tästäkään ei suuremmin iloa irronnut, sillä allekirjoittanut oli jonon loppupäässä ja napalmi oli silloin jo suureksi palanut loppuun. Lopuksi käytiin läpi vielä napalminsammuttamista poterossa ja kuljettiin läpi palavan tunnelin. Päivällinen syötiin tukikohdassa ja hoidettiin nopeasti lisää puita, sillä illallakin oli vielä ohjelmaa. Kahdeksalta alkoi valo- ja äänishow, jossa käytiin läpi erilaisia tuttuja ilmiöitä leireiltä. Kaminan, ryhmän, halonhakkuun jne. äänet ja moninaiset valot. Esityksellä esiteltiin pienistäkin asioista syntyviä huomattavia tiedustelutietoja. Sinänsä ilta oli vähän ikävä, että ulkona oli todella kylmä eikä puolentoista tunnin istuminen paikallaan ainakaan lämmittänyt. Kymmeneltä oltiin takaisin teltoilla syömässä iltapalaa, jonka jälkeen syöksyttiin makuupusseihin. Kipinävuoro osui ihan mukavasti kahdesta kolmeen. Silloin meikäläinen putsaili aseen ja söi hiukan leiriherkkua, säilykemandariineja.
Pikkulauantai oli ampumaratapäivä. Aamulla puettiin paljon pakkasvaatetta päälle ja salamannopeasti aamiaisen jälkeen lähdettiin radalle. Ensin suoritettiin asetarkistus ja radan valmistelu. Taulut tarvi kiinnittää itse, eikä se ihan putkeen mennyt. Porukka oli kuin unessa. Ensin ammuttiin kohdistukset makuulta. Toisen kierroksen jälkeen tajusin, että RK62 alkaa olla tikissä. Viisi laukausta, taulussa 9 9 9 10 10. Lisäksi ammuttiin kymmenen laukauksen kilpasarja polvelta ja RK7-ammunta joka treenasi ampumataitotestissä tarvittavia ominaisuuksia. Ensimmäistä kertaa ampuminen alkoi tuntua mielekkäältä, kiitos oikeitten säätöjen. ATT suoritettiin 12 laukauksella, eikä kuntoisuusloma jäänyt kuin yhden laukauksen päähän, tuloksena 10/12 taulussa. Kyseisessä testissä ammutaan ensin 6 laukausta makuulta 150m matkalta. 5 sekunnin, 3 sekunnin ja 5 sekunnin tuplalaukaus, jokaiseen kaksi laukausta kääntyviin tauluihin. Seuraavat 3 laukausta ammutaan polviasennosta ilman aikarajaa 150m matkasta ja viimeiset 3 seisaalta 50m matkalta 5 sekunnin kääntöihin. Lopuksi kun tulokset oli kirjattu, kerättiin taulut ja oltiin valmiita lähtöön. Aamupäivän hidastelun seurauksena luutnantti määräsi 5. ja 6.-joukkueen kuitenkin tekemään valmistelun uudestaan juosten, kurinpalautuksena. Taulut siis kiinnitettiin uudestaan, matot levitettii katokseen ja aseet tarkistettiin. Viimeiseksi ohjelmaksi kaikki kerättiin taas uudestaan pois, jonka jälkee suunnattiin päivälliselle. Ilta oli vapaata ja keskityinkin vain syömiseen & huilaamiseen. Puitakin hakattiin taas reilusti, koska öisin oli koko leirin kylmä. Yöllä kipinä osui taas samaan kahdesta kolmeen.
Torstaina teltasta herättiin ensimmäistä kertaa viikolla oikeasti lämpiminä. Aamulla lähdettiin heti puolustusammuntaan, joka olikin ihan viihdyttävä lopetus ammuntaleirille. Seisomapoterosta ammuttiin nousevia tauluja taistelijaparin kanssa kolmenkymmenen kovan panoksen verran. Lounaalle päästiin ensimmäisenä koko komppaniasta ja sen jälkeen purettiinkin telttakin jo pois. Seuraavat pari tuntia alkuiltapäivästä kuluivat nakkihommiin, rötväykseen ja hyvän nakkisuojan etsimiseen. Kaikenmoista hommaa kuitenkin tuntui osuvan kohdalle, mutta pysyi ainakin lämpimänä. Puoli kahdelta alkoi miinanäytös puolustusammuntojen maastossa, vain tunnin myöhässä. 12 erilaista miinaa räjäytettiin nopealla temmolla, jonka jälkeen siirryttiin katsomaan kuoppia ja kuuntelemaan selityksiä räjähteistä. Tämän jälkeen leiri olikin paketissa ja saatiin suunnata kohti teltta-aluetta. Yllätykseksi bussit olivatkin hakemassa jo puolustusammuntapaikan parkkipaikalta ja kotimatka alkoi. Vähän ennen kuutta oltiin takaisin yksikössä ja käytiin nopeasti syömässä mukessa päivällistä. Varusteluhuollon hoitivat kouluttajat ja huollon varusmiehet, joten tuoreet viestimiehet pääsivät henkilökohtaiseen huoltoon. Ilta kului nopeasti, muun muassa kaivattua suihkua nauttiessa.
Ampumaleiri oli selvästi rennompi kuin taisteluleiri. Kylmä sää koitti sekoittaa koko viikon, mutta kamina ja nuotiot auttoivat mukavasti. Uuden joukkueen kanssa yhteispeli ei ollut kovin nitoutunutta, vaan asiat sai tehdä itse jos halusi jotain tapahtuvan. Samapa se. Lisänä miinusta huonosta ruokahuollosta, vai mitä sanotte yhdestä (1) ainoasta ruokailulinjasta koko viestikomppanialle... Kaikesta huolimatta leiri oli mielenkiintoinen monella tapaa.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Voihan viestimies
Taas vapaa vei mennessään, eikä blogia tullut päiviteltyä. Nyt aikaa on taas, kiitos Valtion Rautateiden. Torstain valapäivä käynnistyi pirteällä kuntopiirillä, eikä tahtia ainakaan hidastanut tuleva lomaodotus. Aamupalan jälkeen jatkettiin rauhallisesti, käytännössä tekemättä mitään. Varttia vaille kymmeneen saakka kerkesin nukkua tuvassa muiden kuutosten kanssa. Apupäivystäjänä toiminut upseerikokelas ilmestyi ovelle ja kyseli kuormastapuuttuvia reppuja. Itse heräsin ensimmäisenä, vastasin nohevasti ja niin nakki napsahti kohdalle. Puolen tunnin ulkoreippailun jälkeen palasin takaisin tupaan, kuutosjoukkueen tupatoverien vieläkin nukkuessa. Tupatoverin reppu tuli toimitetuksi huoltohalleille ja itsekin hiuka virkistyi. Puoli yhdeltätoista oli viimeiset sulkeiset ennen valaa, joiden jälkeen käytiin syömässä lounasta. Tämä tuli varsin yllätyksenä, koska iltapäiväksi oli merkitty juhlalounas. Hyvä näin tottakai. Vähän ennen yhtä siirryttiin omaistenympäröivälle kentälle ja yhden jälkeen päästiin vauhtiin. Puheet puhuttiin, laulut laulettiin (heikon säälittävästi) ja ohimarssi suoritettiin. Pari seuraavaa tuntia kulutettiin porukoitten kanssa sotkussa & syömässä ja sitten oltiinkin hakemassa lomakassia. Violetit olkalaput villapaitaan kiinnitettyinä ja muutenkin valmiina uusina viestimiehinä sännättiin ulos. Kotimatka oli kovin kiireinen; isän yökoulu painoi päälle ja samoin omana ohjelmanani olleet wanhojen tanssit. Nopean suihkun ja puvunpukemisen jälkeen olinkin jo ajamassa palloiluhallille. Loppuilta meni siis fiilistellessä ja kuvatessa tansseja. Perjantai kului kitaraa soitellessa ja illalla käytiin maistelemassa mallasjuomia paikallisessa. Lauantaina oli valaloman pääohjelma, pari viikko sitten uuden rieskan julkaisseen Stam1nan keikka Tampereella. Sunnuntaina sukulaisia kävi syömässä, kävin pelaamassa säbää ja sitten suuntasin juna-asemalle. Siitä päivä vasta alkoikin. Kaikki junat myöhässä, vieläkin matkalla Riihimäelle (klo 22:07) ja varmaankin myöhässä kassulla. Perkele. No, pizzan sentään ehti odotustunnin aikana syömään ja hyvällä asenteella tämäkin sunnuntai jää hyväksi muistoksi. Huomenna taas metsään, Säkylään. Torstaina tullaan takaisin yksikköön, joten kirjoituspäivitystä voi tsekkaila taas illasti. Viestimies Nieminen kiittää ja kuittaa, vain hetkeksi.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Vinha harjoituspäivä
Aamulla kroppaa vähän kolotti, vähemmän kuin mielessäni olin odottanut, mutta kuitenkin. Samaa meininkiä tuntui olevan monella tuvasta. Päivä saatiin käytiin silti aivan normaalisti. Ennen aamiaista tapahtui odotettu seiska- ja kasijoukkueen hajoitus. Taistelijat jaettiin viikon ajaksi kuuteen joukkueeseen, kattaen siis valan ja ampumaleirin. Aamiaisen jälkeen pidettiin sulkeiset, joihin allekirjoittanut osallistui uusitun viitosjoukkueen kanssa. Lisäksi aamupäivään kuului virsilauluharjoitus yliluutnantin vetämänä, kun sotilaspastori oli sairastunut. Ennen tuntia lausutut preppaussanat olisivat voineet olla mistä tahansa jenkkiläisestä sotaleffasta, sen verran lennokasta tekstiä oli. Lounaalle suunnistettiin pienessä viimassa, joka tuntui vain kovenevan. Iltapäivän aluksi ruvettiin harjoittelemaan valaliikkumista ja -järjestäytymistä joukkueen kanssa. Kun tahtimarssi ja käännökset alkoivat sujua siirryttiin sisälle vaihtamaan vaatteita. Huomasin löytäväni itseni joukkueen marssimuodon eturivistä pituuteni takia. Loppuiltapäivä kului vielä hioessa liikkumista, ensin koko viesrikomppanian voimin. Kierrettiin marssilenkkejä ja treenattiin tervehtimistä liikkeestä. Viimeinen reilu tunti sitten hytistiin Helmikuisessa viimassa. Oli koko rykmentin harjoittelun aika. Esikuntakomppania tuli myös mukaan, varsinaiset paikat huomiselle päätettiin ja majuri harjoitutti & selvensi katselmuksen kulkua. Useitten eteenvientien ja asentojen jälkeen suoritettiin vielä testiohimarssi, jonka jälkeen päästiin sisälle lämmittelemään jäisiä sormia. Päivällisenjälkeisestä ajasta ei olekkaan suuremmin kirjoitettavaa. Vähän odottavat tunnelmat ja sen verran väsyneet ettei jaksa tv-tupaankaan mennä leijonien matsia katsomaan. Kohta koittaakin viimeiset pinkat ja punkat sekä viimeinen yö alokas Niemisenä!
tiistai 16. helmikuuta 2010
Perustutkintoa & tummunutta lihaa
Aivan kuin suorana jatkumona eiliselle väsymykselle, kului yö todella nopeasti. Itse asiassa luulin unissani kuulevani herätyshuudon, mutta totisinta totta se vain oli. Eipä sillä väliä, vaan nopeasti ylös ja aamureippailulle. Aamupäivä jatkuikin suhteellisen totalitäärisellä mylläyksellä. Aluksi haettii lämpöä juoksulla ja lihaskuntoliikkeillä, jatkettiin pienillä leikittelevillä painikisoilla ja kahdeksan jälkeen kersantti aloitti varsinaisen kamppailukoulutuksen. Reilu pari tuntia harjoiteltiin lyöntejä ja suojausta, eikä lihastreeniäkään unohdettu. Lisänä muutamat kantoharjoitukset, jotka saivat meikäläisen lonkan hyvin helläksi; soppakoura taistelijapari kun tiputti meikäläisen vahingossa jäiselle maalle. Samassa rytäkässä tärähti taas selkäkin kivasti, joka kieltämättä kolotti loppupäivän. Harjoituksen lopuksi kisailtiin vielä sotilaspainiturnaus ja ennen suihkua vedettiin vielä spurttiharjoitus. Laskiaispullien ja muun lounaan jälkeen aloitettiin valmistautuminen sotilaan perustutkintoa varten. Kyseinen testi sisälsi usean rastin verran kokeita p-kaudella opituista asioista. Rastien aiheina olivat mm. suojeluhälytys, syöksyminen, aseenkäyttö, käsikranaatti, KESsin käyttö, tuliasematoiminta ja telamiina. Kolmen aikaan pääsin suuntamaan metsästä kohti yksikköä hyvillä mielin. Tottakai uupuneena, mutta myös parin rastin täydet pisteet piristävästi mielessä. Varustehuollon jälkeen saikin ottaa rennosti, mutta kun kroppa viileni palasi aamulla telottu selkä takaisin pelikentälle. Ei siinä mitään, samasta kohtaa lapaluittenvälisistä jänteistä se meni, mutta olisi saanut jäädä tapahtumatta. Pari päivää taas kuluu palautuessa, mutta onneksi loppuviikko on leppoisa. Illalla nyt onkin pakattu reppua ensi viikon leiriä varten, sekä nautittu suklaata ja buranaa.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Palauttelua sykkeellä
Kuudes viikko lähti käyntiin totutusti. Aamutoimien jälkeen oltiin seitsemältä syömässä aamupalaa mukessa ja puoli kahdeksalta alkoi ensimmäinen opetusohjelma. Aiheena olivat sulkeiset. Kerrattiin reilusti vanhaa aseenkäsittelyä, sekä lisänä saatiin oppia muodossarukoilusta ja liikkeestätervehtimisestä. Uudet asiat opetettiinkin loppuviikkoa ja valaa silmälläpitäen. Aamupäivä jatkui välillä sisällä ja uusilla aseenkäsittelyopeilla. Harjoiteltiin nopeaa lataamista ja lukon kokoamista. Viimeiseksi vielä ennen ruokaa puettiin tetsauskamat ja siirryttiin ulos, 1.viestikomppanian kentälle harjoittelemaan ampuma-asentoja ja opittuja juttuja. Käytännössä tunti meni tetsatessa ilman metsäolosuhteiden raskautta. Kersantti tuntui olevan tyytyväinen ja leppoisan asepuhdistuksen, -öljyämisen ja -tarkastuksen jälkeen päästiinkin syömään lounasta. Tällä kertaa ei ollut edes kiire syödä, vaan yllättävästä maanantain rahkajälkiruoasta ehti nauttimaan täysin siemauksin. Iltapäivällä sykintä jatkui kun vuorossa oli hiihtoa. Tehtiin lenkki metsässä, joka huipentui huimaan mäenlaskuun keskellä metsää. Huijaamatta voin sanoa, etten muista suuremmasta luonnonmäestä edes laskeneeni! Muutaman kierroksen jälkeen palattiin yksikön kentälle, ja oli aika yhden suksen futisottelun; 7.joukkue vs 8.joukkue. Ja kuinkas sitten kävikään... Suuri ja mahtava kasijoukkue tottakai jyräsi vankilasäännöillä pelatun ottelun puhtaasti 6-0! Kun sukset oli saatu palautettua palattiin tupiin ja hoidettiin venyttelyt yhdessä. Aikaa jäi vielä hyvin suihkuun ja vaatteidenvaihtoon ennen päivällistä. Huomasin muken merimiespihvin hakkaavan koulun samaisen mennen tullen, vaiko mahtoiko liikunta tehostaa ruokahaluja. Koko päivä oli aika väsyttävä, melkein yllättävänkin. En tiedä odotinko liikaa kevennystä leiriviikon jälkeen, mutta tulipa ainakin liikuttua taas kunnolla. Ilta onkin kulunut progemetallin ja kirjan parissa, jälleen kerran.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Lisäilyä sanakirjaan
Lauantain ratoksi lisäilin muutamia uusia sanoja sanakirjaan lukemisen helpottamiseksi, ja lisäsin pienen tagilaatikon oikeaan laitaan sivua. Joten jos tulee hämärää tekstiä jatkossa, voi vain painaa sanaa 'sanakirja' tagilistasta ja saat sanakirjan auki.
lauantai 13. helmikuuta 2010
Taisteluleiri, Räyskälä 8.-12.2
Hei taas, pienen tauon jälkeen! Kuten jo aikasemmassa blogissa kirjoittelinkin, ei tarjonnut viides viikko mahdollisuutta bloggailla, vaan se vietettiin metsässä. Kahlaan viikon läpi nyt sitten jälkikäteen yhdellä jumbopostauksella jakaen kappaleilla viikonpäivät erikseen. Ei kun matkalle Räyskälään ja takaisin!
Sunnuntain paluu ensimmäiseen viestikomppaniaan suoritettiin tavalliseen tapaan. Ajatukset olivat hieman sekavat ja kohelluksessa suurin osa tavaroista sattui osumaan lomakassiin, paitsi leirimuonien makkarat, perhana! Hirvittävä menetys kuitenkin paikkaantui pienellä kiirehtimisellä Tampereella ja asematunnelin Siwan ovesta poistuessani laukku olikin taas täynnä Kabanossia. Riihimäellä nähtiin taas erään porilaisen elson kanssa ja loppuilta menikin reppua pakatessa & keskustellessa tuvassa. Nukkumaan painuttiin odottavin mielin, hyvin tai huonoin, punkasta riippuen.
Arkiviikko aloitettiin suurella kamojen rahtauksella. Telttakamat oli pakkailtu jo edeltävällä viikolla, joten Sisusta puuttui vain reput ja taistelijat. Aamupäivällä yksikön päällikkö kapteeni Montonen piti vielä oppitunnin leirielämästä ja tulevasta ohjelmasta jonka jälkeen olikin jo aika lähteä. Hyvällä tuurilla meikäläinen nappasi paikan 7.joukkueen täyttämästä linja-autosta ja matkalla olikin mukava rentoutua pienillä nokosilla. Avatessani silmät huomasinkin että sinänsä viihtyisä kasarmi oli vaihtunut pystymetsään. Aikaa ei ollut sen kummemmin ihmetellä metsää vaan kantotyö alkoi heti. Telttakamat, omat varusteet ja kaikki muu härpäke ulos autosta lumihankeen, jonka jälkeen päästiin syömään. Iltapäivän täytti puolijoukkueteltan kokoamisharjoittelu. Ensin kaivettiin maahan aukko ilman lunta rakennuspaikaksi, jonka jälkeen aloitettiin teltan pystytys. Itselle se oli kovin tuttua hommaa, mutta omasta ryhmästä löytyi myös tottakai useita noviiseja, joten aika takkuavaahan se aluksi oli. Ennen päivällistä ehdittiin kokoa-pura-mallia läpikäydä viisi kertaa. Kun energiatäydennys oli suoritettu huomasin ryhmän työtehon laskeneen hurjasti, veri vain kiersi vatsassa ei päässä. Lopulta vissiinkin seitsemännellä kerralla teltta saatiin säkkipimeässä hyväksyttävästi pystyyn ja päästiin etsimään reppuja sataneen lumikerroksen alta. Pimeyttä kuvaa se, ettei ryhmäläisiä erottanut muusta kun äänestä, sillä oli mahdotonta tunnistaa kasvoja metriä kauempaa. Ilta kului viimeistellessä leiriä, hakkaillessa puita ja kummastellessa olosuhteita. Yöllä jokainen sai tunnin kipinävuoron, kuin ensimakuna tulevasta. Viikon pisimmät yöunet taisivat osua juuri ensimmäiselle metsäyölle.
Tiistaiaamu oli ehkä kirein viiteen viikkoon, niin itsellä kuin muillakin. Unenlaatu muuttui rankasti sitten kasarmin, kovien kantojen,kivien ja juurien päällä. Aamiaisen jälkeen lähdettiin lähimaastoon kaivamaan tulevia tuliasemia, eli tällä kertaa makuupoteroita. Helpotukseksemme saimme kaivaa ne vain lumeen, eikä routaista maata tarvinnut alkaa louhimaan. Kun tuli valmista, alkoi harjoittelu. Loppuviikkoa sävyttämä tuliasemaralli käsitti juoksemista teltalta tuliasemiin ja takaisin suoja-asemiin. Menettipä eräs taistelija myös etuhampaansa syöksyessään epäonnistuneesti päin omaa työkaluaan (mutta omani ovat tallella). Päivän edetessä kunnolliset polut jo painautuivatkin teltalta kohti jokaisen omaa makuusijaa puolustuksessa. Iltapäivällä käytiin läpi vartiomiehen tehtäviä ja sovittiin yhteisestä vartiopoterosta, joka osuikin mukavasti oman ryhmän sisälle. Illalla hoidettiin tukikohtapalvelua kamiinanlämmityksen ja halonhakkuun muodossa. Yöllä nakki napsahti myös meikäläiselle, ensin kipinä- ja sitten vartiovuorossa. Kamiinanlämmityksen aikaan tuli ensimmäinen yöllinen hälytys ja takaisin tuliasemista selvittyäni huomasin vartion jo kolkuttelevan vartin päässä. Kipinät kuluivat koko viikon nopeasti, mutta vartiossa aika tuntui kuluvan suhteellisen hitaasti. Pakkaspuku, noukkarit ja kypärähuppu pelastivat pakkasenpuraisulta ja ajankulutus suoritettiin asioitten miettimisellä, vartioinnin lomassa. Kahdelta palasin telttaan hiukan väsähtäneenä ja suunnistin makuupussiin unille.
Pikkulauantai alkoi hakemalla aamupalaa aukiolta ja sitten saatiinkin lämmitellä aamunalkua teltassa. Etenemismuotoja harjoiteltiin alikersanttien seuratessa ja neuvoessa, tarkkaavaisuuden kiinnityessä erityisesti taisteluparien toimintaan. Itse olisin mieluummin syöksynyt pehmeälle lumelle kuin jäiselle aukiolle, mutta mukiinmenevää se siltikin oli, kiitos M05-talvipuvun polvipehmusteiden. Lounaan jälkeen saatiin sykkiä varsin hurjasti, kun monta kertaa tahkottiin tuliasemarallia lisämaustein. Allekirjoittanut sanoi tiistaina palatessani tuliasemilta: ''Itse kyllä laittaisin tuliasemarallin ja suojeluhälytyksen yhteen pakettiin...'' ja niinhän se sitten toteutuikin. Kouluttajien seuratessa oli taas kiire laittaa suojapuku ja naamari, jonka jälkeen sännättiin poteroihin. Kyseinen operaatio toistettiin pari kertaa ja sitten iltapäivän koulutus oli ohi. Harjoituspalautteen jälkeen pääsin taas ex tempore ovivartioon portille. Puolentoista tunnin vuoron aikana kerkesi myös 5.joukkue hyökkäämään ja tuhoamaan vartiopaikan, jonka jälkeen se suuntasi taisteluun omaa joukkuettamme vastaan. Ovivartion jälkeen lähdettiin takaisin tukiasemaan syömään. Illan työohjelmassa oli meikäläiselle kaksi tuntia ovivartiota ja pari kipinää, mutta lopulta jouduin suorittamaan vain kipinät. Seitsemästä yhdeksään meni sotilaspastorin pitämään kenttähartauteen, johon kuului kitaransoittoa, päällikön puheenvuoro ja perinteistä uskontohuttua. Sen jälkeen päästiinkin jo iltapalalle, joten kipinä alkoi heti sen jälkeen. Aterioimisen jälkeen osa painui vartioihin, kipinään ja nukkumaan. Teltassa välkkyivät taskulamput ja kuului innostunut puhe huomisesta hyökkäämisestä. Yötä väritti taas pari hyökkäystä, mutta untakin sai ihan mukavasti
Torstai tuntui normaalin viikon perjantailta, sillä leiriviikko alkoi olemaan pikkuhiljaa voiton puolella. Aamupäivä kului pitkälti tetsatessa. Ensin möyrittiin omissa ryhmissä jonka jälkeen opeteltiin uusia käsimerkkejä. Lounas oli kiireellinen eikä teltalla kerinnyt kauheasti huilata. Iltapäivällä aloitettiin heti joukkueen yhteinen harjoittelu. Avojonosta avoriviin ja sitä kautta erilaisin etenismuodoin siirryttiin kohti kuviteltua vihollista. Kahden suhteellisen pitkän syöksyjensävyttämän taisteluharjoittelun jälkeen lähestyi aika ''oikean'' hyökkäyksen. Vielä sitä ennen harjoiteltiin Nasusta, eli telakuorma-autosta, poistumista. Takavaunu tarjosi tilan kuulemma kahdelletoista taistelijalle, mutta jo kymmenen henkilön tunkeminen kuljetusvainuun tuntui hankalalta. Juuri ennen lähtöä täytettiin vielä lippaat puisilla paukkupatruunoilla, niillä tutuilla turkooseilla räkäpäillä. Kohti hyökkäyspaikkaa röykytettiin pitkin metsäautoteitä ja pian oltiinkin jo taistelukosketuksessa. Taktiikka meni vähän pieleen, koska meidät tiputettiin liian lähelle vihollisen tuliasemia ja tilanne kestikin vain kymmenisen minuuttia. Hitaampi eteneminen syöksyen taisteluparin tuen avustuksella päättyi raivokkaaseen rynnääkköön mäen päälle, vihollisen asemiin. Oman harjoituksen päätyttyä odotettiin että 7.joukkue sai konfliktinsa loppuun, jonka jälkeen yliluutnantti Hakulinen antoi palautteen omaan innostavaan tyyliinsä. Takaisin tukiasemassa harjoiteltiin vielä kylkiasentoa ulkona kylmässä, heti hyökkäyksen jälkeen. Itse en tajunnut tätä aikataulua, sillä reilusti suurin osa vain värisi kylmissään kun harjoiteltiin. Päivällisen jälkeen elimistöä palauteltiin ja lämmiteltiin teltassa. Ryhmänjohtaja kertoi kaiken opetettavan olleen suoritettu hyökkäyksen ja puolustuksen muodossa, joten taistelijat saivat rentoutua. Viimeiseksi yöksi varattiin jättimäinen puukasa. Ryhmän hommat vähenivät reilusti, eikä itsellekkään osunut kuin kaksi mukavaa kipinää. Ajalla yhdestätoista yhteen nautin makeista eväistä, sekä putsailin aseen moskasta. Lopputunnit menivätkin kuuteen saakka odotetusti ilman hälytyksiä.
Leiriviikko päätettiin tietenkin teltan purkamiseen ja alueitten siivoamiseen. Aamulla taisin olla ensimmäinen ulkona teltasta varusteitten kanssa, kun kerkesin kuljettamaan aimo kasan tavaraa aukiolle. Aukiolla telttavarusteet tarkistettiin ja laskettiin. Suuri ja mahtava materiaalivastuu hengitti niskaan myös nyt, sillä telttakiilat ja aluspeitteet tarkistettiin pariin kertaan. Kun tavarat oli pakattu, joukkueenjohtaja antoi marssikäskyn, joka suoritettiin vaihteeksi täyspakkauksella. Matkaa ei ollut kuin vajaa kuusi kilometriä, joten älytöntä rasitusta se ei tarjonnut, mutta varustesäkki sitäkin enemmän. Kiireessä jouduin kiinnittämään ns. sipulisäkin ensin repun yläpuolelle, jossa se kerkesi painamaan niskaa puolet matkasta. Tauolla vaihdoin sen paikan alaselkään, mutta sieltä se irtosi muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen. Päätiin luovuttaa ja kulkea sisulla varustesäkki kainalossa lopunmatkaa. Perillä nautittiin lounas ja kaikilla tuntui olevan sama mieliala; leiri oli nyt ohi. Kahdeksas joukkue ohitti matkalla kaikki muut joukkueet, vaikka heillä oli sukset apunaan. Tästä syystä päästiin paluumatkalle bussilla. Yksikössä hoidettiin varustehuolto, niin yhteisten kuin henkilökohtaistenkin. Omalle kohdalle osui telttojen asettelu kuivauskonttiin ja pieni lastausoperaatio. Päivällisen, sipan, suihkun ja varusteitten siivoilun jälkeen alkoi vapaa-aika. Oli mukavaa painaa n900:sen käynnistysnappulaa viikon jälkeen, vaikkei leiri kamalan paha ollutkaan. Kulunut leiri meni yllättävän nopeasti päästessään alkuun, eikä telttayöpyminen ollut pahasta. Itsensä likoonlaittamisesta ja asenteesta on tässäkin taas paljon hyötyä, huomasin. Yö kasarmilla sisälsi aikamoista pyörtyneenunta, sillä käsikin puutui tunnottomaksi energiavarastoja täytettäessä. Aamulla valmisteltiin tupaa, suoritettiin teksiralli punkan päältä kaappiin kymmenessä minuutissa ja lopulta puettiin lomapuvut. Portti aukesi, tällä kertaa varttia yli aamuyhdeksän.
Sunnuntain paluu ensimmäiseen viestikomppaniaan suoritettiin tavalliseen tapaan. Ajatukset olivat hieman sekavat ja kohelluksessa suurin osa tavaroista sattui osumaan lomakassiin, paitsi leirimuonien makkarat, perhana! Hirvittävä menetys kuitenkin paikkaantui pienellä kiirehtimisellä Tampereella ja asematunnelin Siwan ovesta poistuessani laukku olikin taas täynnä Kabanossia. Riihimäellä nähtiin taas erään porilaisen elson kanssa ja loppuilta menikin reppua pakatessa & keskustellessa tuvassa. Nukkumaan painuttiin odottavin mielin, hyvin tai huonoin, punkasta riippuen.
Arkiviikko aloitettiin suurella kamojen rahtauksella. Telttakamat oli pakkailtu jo edeltävällä viikolla, joten Sisusta puuttui vain reput ja taistelijat. Aamupäivällä yksikön päällikkö kapteeni Montonen piti vielä oppitunnin leirielämästä ja tulevasta ohjelmasta jonka jälkeen olikin jo aika lähteä. Hyvällä tuurilla meikäläinen nappasi paikan 7.joukkueen täyttämästä linja-autosta ja matkalla olikin mukava rentoutua pienillä nokosilla. Avatessani silmät huomasinkin että sinänsä viihtyisä kasarmi oli vaihtunut pystymetsään. Aikaa ei ollut sen kummemmin ihmetellä metsää vaan kantotyö alkoi heti. Telttakamat, omat varusteet ja kaikki muu härpäke ulos autosta lumihankeen, jonka jälkeen päästiin syömään. Iltapäivän täytti puolijoukkueteltan kokoamisharjoittelu. Ensin kaivettiin maahan aukko ilman lunta rakennuspaikaksi, jonka jälkeen aloitettiin teltan pystytys. Itselle se oli kovin tuttua hommaa, mutta omasta ryhmästä löytyi myös tottakai useita noviiseja, joten aika takkuavaahan se aluksi oli. Ennen päivällistä ehdittiin kokoa-pura-mallia läpikäydä viisi kertaa. Kun energiatäydennys oli suoritettu huomasin ryhmän työtehon laskeneen hurjasti, veri vain kiersi vatsassa ei päässä. Lopulta vissiinkin seitsemännellä kerralla teltta saatiin säkkipimeässä hyväksyttävästi pystyyn ja päästiin etsimään reppuja sataneen lumikerroksen alta. Pimeyttä kuvaa se, ettei ryhmäläisiä erottanut muusta kun äänestä, sillä oli mahdotonta tunnistaa kasvoja metriä kauempaa. Ilta kului viimeistellessä leiriä, hakkaillessa puita ja kummastellessa olosuhteita. Yöllä jokainen sai tunnin kipinävuoron, kuin ensimakuna tulevasta. Viikon pisimmät yöunet taisivat osua juuri ensimmäiselle metsäyölle.
Tiistaiaamu oli ehkä kirein viiteen viikkoon, niin itsellä kuin muillakin. Unenlaatu muuttui rankasti sitten kasarmin, kovien kantojen,kivien ja juurien päällä. Aamiaisen jälkeen lähdettiin lähimaastoon kaivamaan tulevia tuliasemia, eli tällä kertaa makuupoteroita. Helpotukseksemme saimme kaivaa ne vain lumeen, eikä routaista maata tarvinnut alkaa louhimaan. Kun tuli valmista, alkoi harjoittelu. Loppuviikkoa sävyttämä tuliasemaralli käsitti juoksemista teltalta tuliasemiin ja takaisin suoja-asemiin. Menettipä eräs taistelija myös etuhampaansa syöksyessään epäonnistuneesti päin omaa työkaluaan (mutta omani ovat tallella). Päivän edetessä kunnolliset polut jo painautuivatkin teltalta kohti jokaisen omaa makuusijaa puolustuksessa. Iltapäivällä käytiin läpi vartiomiehen tehtäviä ja sovittiin yhteisestä vartiopoterosta, joka osuikin mukavasti oman ryhmän sisälle. Illalla hoidettiin tukikohtapalvelua kamiinanlämmityksen ja halonhakkuun muodossa. Yöllä nakki napsahti myös meikäläiselle, ensin kipinä- ja sitten vartiovuorossa. Kamiinanlämmityksen aikaan tuli ensimmäinen yöllinen hälytys ja takaisin tuliasemista selvittyäni huomasin vartion jo kolkuttelevan vartin päässä. Kipinät kuluivat koko viikon nopeasti, mutta vartiossa aika tuntui kuluvan suhteellisen hitaasti. Pakkaspuku, noukkarit ja kypärähuppu pelastivat pakkasenpuraisulta ja ajankulutus suoritettiin asioitten miettimisellä, vartioinnin lomassa. Kahdelta palasin telttaan hiukan väsähtäneenä ja suunnistin makuupussiin unille.
Pikkulauantai alkoi hakemalla aamupalaa aukiolta ja sitten saatiinkin lämmitellä aamunalkua teltassa. Etenemismuotoja harjoiteltiin alikersanttien seuratessa ja neuvoessa, tarkkaavaisuuden kiinnityessä erityisesti taisteluparien toimintaan. Itse olisin mieluummin syöksynyt pehmeälle lumelle kuin jäiselle aukiolle, mutta mukiinmenevää se siltikin oli, kiitos M05-talvipuvun polvipehmusteiden. Lounaan jälkeen saatiin sykkiä varsin hurjasti, kun monta kertaa tahkottiin tuliasemarallia lisämaustein. Allekirjoittanut sanoi tiistaina palatessani tuliasemilta: ''Itse kyllä laittaisin tuliasemarallin ja suojeluhälytyksen yhteen pakettiin...'' ja niinhän se sitten toteutuikin. Kouluttajien seuratessa oli taas kiire laittaa suojapuku ja naamari, jonka jälkeen sännättiin poteroihin. Kyseinen operaatio toistettiin pari kertaa ja sitten iltapäivän koulutus oli ohi. Harjoituspalautteen jälkeen pääsin taas ex tempore ovivartioon portille. Puolentoista tunnin vuoron aikana kerkesi myös 5.joukkue hyökkäämään ja tuhoamaan vartiopaikan, jonka jälkeen se suuntasi taisteluun omaa joukkuettamme vastaan. Ovivartion jälkeen lähdettiin takaisin tukiasemaan syömään. Illan työohjelmassa oli meikäläiselle kaksi tuntia ovivartiota ja pari kipinää, mutta lopulta jouduin suorittamaan vain kipinät. Seitsemästä yhdeksään meni sotilaspastorin pitämään kenttähartauteen, johon kuului kitaransoittoa, päällikön puheenvuoro ja perinteistä uskontohuttua. Sen jälkeen päästiinkin jo iltapalalle, joten kipinä alkoi heti sen jälkeen. Aterioimisen jälkeen osa painui vartioihin, kipinään ja nukkumaan. Teltassa välkkyivät taskulamput ja kuului innostunut puhe huomisesta hyökkäämisestä. Yötä väritti taas pari hyökkäystä, mutta untakin sai ihan mukavasti
Torstai tuntui normaalin viikon perjantailta, sillä leiriviikko alkoi olemaan pikkuhiljaa voiton puolella. Aamupäivä kului pitkälti tetsatessa. Ensin möyrittiin omissa ryhmissä jonka jälkeen opeteltiin uusia käsimerkkejä. Lounas oli kiireellinen eikä teltalla kerinnyt kauheasti huilata. Iltapäivällä aloitettiin heti joukkueen yhteinen harjoittelu. Avojonosta avoriviin ja sitä kautta erilaisin etenismuodoin siirryttiin kohti kuviteltua vihollista. Kahden suhteellisen pitkän syöksyjensävyttämän taisteluharjoittelun jälkeen lähestyi aika ''oikean'' hyökkäyksen. Vielä sitä ennen harjoiteltiin Nasusta, eli telakuorma-autosta, poistumista. Takavaunu tarjosi tilan kuulemma kahdelletoista taistelijalle, mutta jo kymmenen henkilön tunkeminen kuljetusvainuun tuntui hankalalta. Juuri ennen lähtöä täytettiin vielä lippaat puisilla paukkupatruunoilla, niillä tutuilla turkooseilla räkäpäillä. Kohti hyökkäyspaikkaa röykytettiin pitkin metsäautoteitä ja pian oltiinkin jo taistelukosketuksessa. Taktiikka meni vähän pieleen, koska meidät tiputettiin liian lähelle vihollisen tuliasemia ja tilanne kestikin vain kymmenisen minuuttia. Hitaampi eteneminen syöksyen taisteluparin tuen avustuksella päättyi raivokkaaseen rynnääkköön mäen päälle, vihollisen asemiin. Oman harjoituksen päätyttyä odotettiin että 7.joukkue sai konfliktinsa loppuun, jonka jälkeen yliluutnantti Hakulinen antoi palautteen omaan innostavaan tyyliinsä. Takaisin tukiasemassa harjoiteltiin vielä kylkiasentoa ulkona kylmässä, heti hyökkäyksen jälkeen. Itse en tajunnut tätä aikataulua, sillä reilusti suurin osa vain värisi kylmissään kun harjoiteltiin. Päivällisen jälkeen elimistöä palauteltiin ja lämmiteltiin teltassa. Ryhmänjohtaja kertoi kaiken opetettavan olleen suoritettu hyökkäyksen ja puolustuksen muodossa, joten taistelijat saivat rentoutua. Viimeiseksi yöksi varattiin jättimäinen puukasa. Ryhmän hommat vähenivät reilusti, eikä itsellekkään osunut kuin kaksi mukavaa kipinää. Ajalla yhdestätoista yhteen nautin makeista eväistä, sekä putsailin aseen moskasta. Lopputunnit menivätkin kuuteen saakka odotetusti ilman hälytyksiä.
Leiriviikko päätettiin tietenkin teltan purkamiseen ja alueitten siivoamiseen. Aamulla taisin olla ensimmäinen ulkona teltasta varusteitten kanssa, kun kerkesin kuljettamaan aimo kasan tavaraa aukiolle. Aukiolla telttavarusteet tarkistettiin ja laskettiin. Suuri ja mahtava materiaalivastuu hengitti niskaan myös nyt, sillä telttakiilat ja aluspeitteet tarkistettiin pariin kertaan. Kun tavarat oli pakattu, joukkueenjohtaja antoi marssikäskyn, joka suoritettiin vaihteeksi täyspakkauksella. Matkaa ei ollut kuin vajaa kuusi kilometriä, joten älytöntä rasitusta se ei tarjonnut, mutta varustesäkki sitäkin enemmän. Kiireessä jouduin kiinnittämään ns. sipulisäkin ensin repun yläpuolelle, jossa se kerkesi painamaan niskaa puolet matkasta. Tauolla vaihdoin sen paikan alaselkään, mutta sieltä se irtosi muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen. Päätiin luovuttaa ja kulkea sisulla varustesäkki kainalossa lopunmatkaa. Perillä nautittiin lounas ja kaikilla tuntui olevan sama mieliala; leiri oli nyt ohi. Kahdeksas joukkue ohitti matkalla kaikki muut joukkueet, vaikka heillä oli sukset apunaan. Tästä syystä päästiin paluumatkalle bussilla. Yksikössä hoidettiin varustehuolto, niin yhteisten kuin henkilökohtaistenkin. Omalle kohdalle osui telttojen asettelu kuivauskonttiin ja pieni lastausoperaatio. Päivällisen, sipan, suihkun ja varusteitten siivoilun jälkeen alkoi vapaa-aika. Oli mukavaa painaa n900:sen käynnistysnappulaa viikon jälkeen, vaikkei leiri kamalan paha ollutkaan. Kulunut leiri meni yllättävän nopeasti päästessään alkuun, eikä telttayöpyminen ollut pahasta. Itsensä likoonlaittamisesta ja asenteesta on tässäkin taas paljon hyötyä, huomasin. Yö kasarmilla sisälsi aikamoista pyörtyneenunta, sillä käsikin puutui tunnottomaksi energiavarastoja täytettäessä. Aamulla valmisteltiin tupaa, suoritettiin teksiralli punkan päältä kaappiin kymmenessä minuutissa ja lopulta puettiin lomapuvut. Portti aukesi, tällä kertaa varttia yli aamuyhdeksän.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Yhteenveto I : p-kausi puolivälissä
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjottaa vähän kokoavaa tekstiä palveluksen alkupuolesta. Ajankohta on varmastikkin parempi kuin viikkoa tai kahta aikasemmin, koska peruskausi on nyt puolessa välissä. Kirjoittelen yleisesti ja subjektiivisesti, mutta loppuun yritän koota jonkinmoisen top-10 vinkkilistan tuleville alokkaille. Joten jos yrität selvitä kuudella kuukaudella, olet synnynnäinen movettaja etkä halua lähellekkään johtajuuskoulusta, älä jatka lukemista!
Neljän viikon jälkeen pystyy ainakin sanomaan sen, että palvelukseenastuminen on ensimmäisenä päivänä kuin aloittaisi kouluvuoden uudessa opinahjossa tai olisi juuri muuttanut oudolle paikkakunnalle. Varmasti jokainen uusi alokas on kuullut pinon armeijatarinoita, niin todellisia kuin tornareitakin, mutta asiat on itse koettava. Alussa tottakai oli jännitystä ilmassa, niin oudon ympäristön, tapojen kuin ihmistenkin takia. Tuvassa kymmenkunta entuudestaan tuntematon henkilöä, vain pitkiä katseita ja kaapinjärjestämistä. Ehkä ensimmäisenä iltana, mutta jo seuraavana päivänä et meinaa saada enää edes suunvuoroa! Sinänsä alku on helppoa, ettei mitään tarvitse osata mitä ei ole opetettu. Tarvitsee vain ''leikkiä'' perässä ja asiat alkavat toimimaan. Ensimmäisenä päivänä onkin John Lockea lainatakseni päässä tabula rasa, johon sitten alkaa tallentumaan uuden ympäristön pelisääntöjä. Kuten kaikki tietävät, ihmisolento tottuu todella nopeasti muutokseen. Päiväjärjestys on hallussa jo ensimmäisen viikon jälkeen pakostakin, eivätkä uudet opit ole todellakaan minkäänlaista rakettitiedettä. Asiat toistetaan uudestaan, uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Tämä on tottakai välttämättömyys erilaisten henkilöiden takia, mutta jos on minkä tahansa toiseen asteen koulutuksen suorittanut, ei tarvitse murehtia tippaakaan kouliintumisesta armeijan muottiin. Monet alokkaat omastakin tuvasta valittavat vapaa-ajan puutteesta. Täytyy tietenkin myöntää, että ensimmäiset kaksi viikkoa painetaan tuli hännän alla myös iltaisin (riippumatta palveluspaikasta), mutta nopeasti illat rauhoittuvat. Esimerkkinä voin sanoa sen, että neljännellä viikolla allekirjoittautunut kerkesi lukemaan vähintään pari tuntia päivässä ja kirjoittelemaan blogit ilman mitään ongelmaa. Kannattaa avata myös silmät todellisuuteen; ei kotonakaan kokoajan ole vapaata. Siivilin arkiaskareet roskapussien viemisestä ruoanlaittoon vaihtuvat aitojen sisällä aseenpuhdistuksiin ja iltavahvuuslaskentoihin. Samaa huttua, eri muodossa vain. Viikolla aika kasarmilla tuntuu lentävän siivillä, sillä tekemistä on paljon eikä huomaakkaan kun aamukuudesta on matkattu iltakymmeneen ja hiljaisuus alkaa. Samalla vapaapäivien arvo nousee kohisten. Viikon jälkeen tullessaan kotiin ei tarvitse tehdä mitään aikataulutettua ja päivät tuntuvat tietyllä tapaa pidemmiltä kuin yksikössä. Oppii nauttimaan enemmän tavallisista asioista, vaikkapa rauhallisesta syömisestä yhdessä tai musiikista. Fyysisen rasituksen ylivoimaisuudesta tai huonokuntoisten kauhutarinoista on turha puhuakkaan. Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikkokuntoisin, eikä ketään armeijassakaan turhaan rääkätä. Jos kunto ei riitä, niin sitten autetaan tai odotetaan toveria. Muutenkin rasitusta ryhdytään kasvattamaan niin pienestä määrästä, ettei normaalikuntoisella tai huonokuntoisemmallakaan ole pienintäkään vaikeutta pysyä mukana. Oman järjenkin pitäisi sanoa, että ennen varusmiespalvelusta kannattaa harjoitella, mutta ei sekään ole välttämättömyys. Huonosta kunnosta ei joudu kärsimään, mutta yrittämättömyydestä tai surkeasta asenteesta sitäkin enemmän. Jos jotain asiaa kannattaa omassa fysiikassa harjoitella etukäteen niin kestävyyttä ja kantokykyä. Juosta ei paljoa tarvitse eikä muutenkaan siirtyä salamana, mutta päivittäistä marssimista ja kantamista tulee sen verran, että voi olla hyvä jos siihen vähän varautuu. Lukiolaisella se nyt hoituu jo koulurepun kantamisella. Itse koulutus on vähän niin ja näin, alussa voi tuntua turhalta kuunnella itsestäänselvyyksiä auditoriossa, mutta puolustusvoimien toimintatapana on tunnetusti kerrata paljon. Henkilökohtaisesti en usko, että palvelukseen astuu paljoakaan henkilöitä, ketkä vihaisivat opetettua maanpuolustusmateriaalia niin älyttömästi. Itselle tullut opetus on ollut ainakin ihan mielenkiintoista. Ei ehkä tulevaisuudessa kovinkaan tarpeellista, mutta uudet opit ovat itselle ainakin aina tervetulleita. Harvassa ovat nuoret mieshenkilöt, keitä ei tekniikka tai pieni näpertely kiinnostaisi. Punkkien-, pinkkojen- ja villapaitarullienteko ei välttämättä sitä ole, mutta niiden tarkoitus onkin pitää yllä kurinalaisuutta. Kuten tekstistänikin huomaa, henkilökohtaisesti tärkein asia armeijassa on asenne isolla A:lla. On selvää, että alku voi tuntua vastenmieliseltä jos asennoituu taistelemaan järjestelmää vastaan. Tottumista helpottaa kun ottaa alusta alkaen avoimin mielin ja tekee parhaansa. Itse pidän ainakin mahdollisuudesta testata oman luonteen kestävyyttä ja armeija tarjotaa suhteellisen loistavan mahdollisuuden henkisen kantin parantamiseen. Täytyy myös huomata, että armeija tarjoaa ruoat, opetukset ja vielä hiukan rahaakin palvelusaikana. Läheskään kaikkea ei siis tarvitse tehdä itse, vaan pv hoitaa varusmiehet asiallisesti. Ennen kuin tekstistä alkaa tulla liian propagandatyyppinen tarvii kerätä asia pariin lauseeseen. Asennoidu oikein! Pilke silmäkulmassa auttaa pitkälle, eikä armeija ole todellisuudessa kuin pieni pala ihmiselämää.
Ennen kymmentä prinsiippiä tarvitsee vielä kirjoittaa vähän itse Riihimäen Viestirykmentistä. Itse alue on tuntunut mukavalta. Koska kasarmialue on pieni, ovat kaikki rakennukset mukesta sotilaskotiin kovin lähellä. Kutsuntojen kautta ainakaan Kokemäeltä ei Riihimäelle pääse kuin hakiessa Elsoon, mutta kannattaa silti miettiä kyseistä paikkakuntaa palveluspaikaksi. Miinuksena on ainoataan varusmiessairaalaan mentäessä ns. motivaatiomäki sekä vetävät ikkunat (ainakin 1.VK:ssa). Skapparit ovat ammattitaitoisia eikä varusteitten laadussa ole moitteen sanaa. Läheinen matkakeskus helpottaa myös liikennöintiä lomille ja takaisin.
Jukan TOP-10 prinsiipit uusille alokkaille
1. Suuri kourallinen ASENNETTA mukaan, helpottaa mahdollista ''alkushokkia''
2. Yritä parhaasi, vaikkei aina kiinnostaisi
3. Tutustu tupakavereihin ja paranna yhteishenkeä
4. Pidä huolta varusteistasi
5. Osta rannekello
6. Tarpeeksi karkkia & suklaata mukaan ensimmäisille viikoille
7. Erilaiset pikkutavarat helpottavat (mm. pikaplankki, jakorasia, linkkuveitsi...)
8. Pukeudu kunnolla heti ensimmäisistä päivistä, sillä pikkunuhaa on paha saada pois
9. Älä kyseenalaista arvolaattoja tai viisastele & naureskele turhia
10. Jos on tarvetta, aloita kuntoilu paria kuukautta ennen p-astumispäivää
Neljän viikon jälkeen pystyy ainakin sanomaan sen, että palvelukseenastuminen on ensimmäisenä päivänä kuin aloittaisi kouluvuoden uudessa opinahjossa tai olisi juuri muuttanut oudolle paikkakunnalle. Varmasti jokainen uusi alokas on kuullut pinon armeijatarinoita, niin todellisia kuin tornareitakin, mutta asiat on itse koettava. Alussa tottakai oli jännitystä ilmassa, niin oudon ympäristön, tapojen kuin ihmistenkin takia. Tuvassa kymmenkunta entuudestaan tuntematon henkilöä, vain pitkiä katseita ja kaapinjärjestämistä. Ehkä ensimmäisenä iltana, mutta jo seuraavana päivänä et meinaa saada enää edes suunvuoroa! Sinänsä alku on helppoa, ettei mitään tarvitse osata mitä ei ole opetettu. Tarvitsee vain ''leikkiä'' perässä ja asiat alkavat toimimaan. Ensimmäisenä päivänä onkin John Lockea lainatakseni päässä tabula rasa, johon sitten alkaa tallentumaan uuden ympäristön pelisääntöjä. Kuten kaikki tietävät, ihmisolento tottuu todella nopeasti muutokseen. Päiväjärjestys on hallussa jo ensimmäisen viikon jälkeen pakostakin, eivätkä uudet opit ole todellakaan minkäänlaista rakettitiedettä. Asiat toistetaan uudestaan, uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Tämä on tottakai välttämättömyys erilaisten henkilöiden takia, mutta jos on minkä tahansa toiseen asteen koulutuksen suorittanut, ei tarvitse murehtia tippaakaan kouliintumisesta armeijan muottiin. Monet alokkaat omastakin tuvasta valittavat vapaa-ajan puutteesta. Täytyy tietenkin myöntää, että ensimmäiset kaksi viikkoa painetaan tuli hännän alla myös iltaisin (riippumatta palveluspaikasta), mutta nopeasti illat rauhoittuvat. Esimerkkinä voin sanoa sen, että neljännellä viikolla allekirjoittautunut kerkesi lukemaan vähintään pari tuntia päivässä ja kirjoittelemaan blogit ilman mitään ongelmaa. Kannattaa avata myös silmät todellisuuteen; ei kotonakaan kokoajan ole vapaata. Siivilin arkiaskareet roskapussien viemisestä ruoanlaittoon vaihtuvat aitojen sisällä aseenpuhdistuksiin ja iltavahvuuslaskentoihin. Samaa huttua, eri muodossa vain. Viikolla aika kasarmilla tuntuu lentävän siivillä, sillä tekemistä on paljon eikä huomaakkaan kun aamukuudesta on matkattu iltakymmeneen ja hiljaisuus alkaa. Samalla vapaapäivien arvo nousee kohisten. Viikon jälkeen tullessaan kotiin ei tarvitse tehdä mitään aikataulutettua ja päivät tuntuvat tietyllä tapaa pidemmiltä kuin yksikössä. Oppii nauttimaan enemmän tavallisista asioista, vaikkapa rauhallisesta syömisestä yhdessä tai musiikista. Fyysisen rasituksen ylivoimaisuudesta tai huonokuntoisten kauhutarinoista on turha puhuakkaan. Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikkokuntoisin, eikä ketään armeijassakaan turhaan rääkätä. Jos kunto ei riitä, niin sitten autetaan tai odotetaan toveria. Muutenkin rasitusta ryhdytään kasvattamaan niin pienestä määrästä, ettei normaalikuntoisella tai huonokuntoisemmallakaan ole pienintäkään vaikeutta pysyä mukana. Oman järjenkin pitäisi sanoa, että ennen varusmiespalvelusta kannattaa harjoitella, mutta ei sekään ole välttämättömyys. Huonosta kunnosta ei joudu kärsimään, mutta yrittämättömyydestä tai surkeasta asenteesta sitäkin enemmän. Jos jotain asiaa kannattaa omassa fysiikassa harjoitella etukäteen niin kestävyyttä ja kantokykyä. Juosta ei paljoa tarvitse eikä muutenkaan siirtyä salamana, mutta päivittäistä marssimista ja kantamista tulee sen verran, että voi olla hyvä jos siihen vähän varautuu. Lukiolaisella se nyt hoituu jo koulurepun kantamisella. Itse koulutus on vähän niin ja näin, alussa voi tuntua turhalta kuunnella itsestäänselvyyksiä auditoriossa, mutta puolustusvoimien toimintatapana on tunnetusti kerrata paljon. Henkilökohtaisesti en usko, että palvelukseen astuu paljoakaan henkilöitä, ketkä vihaisivat opetettua maanpuolustusmateriaalia niin älyttömästi. Itselle tullut opetus on ollut ainakin ihan mielenkiintoista. Ei ehkä tulevaisuudessa kovinkaan tarpeellista, mutta uudet opit ovat itselle ainakin aina tervetulleita. Harvassa ovat nuoret mieshenkilöt, keitä ei tekniikka tai pieni näpertely kiinnostaisi. Punkkien-, pinkkojen- ja villapaitarullienteko ei välttämättä sitä ole, mutta niiden tarkoitus onkin pitää yllä kurinalaisuutta. Kuten tekstistänikin huomaa, henkilökohtaisesti tärkein asia armeijassa on asenne isolla A:lla. On selvää, että alku voi tuntua vastenmieliseltä jos asennoituu taistelemaan järjestelmää vastaan. Tottumista helpottaa kun ottaa alusta alkaen avoimin mielin ja tekee parhaansa. Itse pidän ainakin mahdollisuudesta testata oman luonteen kestävyyttä ja armeija tarjotaa suhteellisen loistavan mahdollisuuden henkisen kantin parantamiseen. Täytyy myös huomata, että armeija tarjoaa ruoat, opetukset ja vielä hiukan rahaakin palvelusaikana. Läheskään kaikkea ei siis tarvitse tehdä itse, vaan pv hoitaa varusmiehet asiallisesti. Ennen kuin tekstistä alkaa tulla liian propagandatyyppinen tarvii kerätä asia pariin lauseeseen. Asennoidu oikein! Pilke silmäkulmassa auttaa pitkälle, eikä armeija ole todellisuudessa kuin pieni pala ihmiselämää.
Ennen kymmentä prinsiippiä tarvitsee vielä kirjoittaa vähän itse Riihimäen Viestirykmentistä. Itse alue on tuntunut mukavalta. Koska kasarmialue on pieni, ovat kaikki rakennukset mukesta sotilaskotiin kovin lähellä. Kutsuntojen kautta ainakaan Kokemäeltä ei Riihimäelle pääse kuin hakiessa Elsoon, mutta kannattaa silti miettiä kyseistä paikkakuntaa palveluspaikaksi. Miinuksena on ainoataan varusmiessairaalaan mentäessä ns. motivaatiomäki sekä vetävät ikkunat (ainakin 1.VK:ssa). Skapparit ovat ammattitaitoisia eikä varusteitten laadussa ole moitteen sanaa. Läheinen matkakeskus helpottaa myös liikennöintiä lomille ja takaisin.
Jukan TOP-10 prinsiipit uusille alokkaille
1. Suuri kourallinen ASENNETTA mukaan, helpottaa mahdollista ''alkushokkia''
2. Yritä parhaasi, vaikkei aina kiinnostaisi
3. Tutustu tupakavereihin ja paranna yhteishenkeä
4. Pidä huolta varusteistasi
5. Osta rannekello
6. Tarpeeksi karkkia & suklaata mukaan ensimmäisille viikoille
7. Erilaiset pikkutavarat helpottavat (mm. pikaplankki, jakorasia, linkkuveitsi...)
8. Pukeudu kunnolla heti ensimmäisistä päivistä, sillä pikkunuhaa on paha saada pois
9. Älä kyseenalaista arvolaattoja tai viisastele & naureskele turhia
10. Jos on tarvetta, aloita kuntoilu paria kuukautta ennen p-astumispäivää
liikuntakoulutuksen monet muodot
Lomaviikonloppu tuntuu taas vievän mennessään, mutta päivitellään perjantain tapahtuvat nyt taantuvasti sunnuntaina. Aamu oli taas totutun pirteä, olihan taas odotettu perjantai. Aamureippailua ei ollut ja kaikki hoitivat herättelytoimensa omassa rauhassaan. Tuvassa oli yllättävän hiljaista, mutta mukavaa niinkin välillä. Aamupäivän ohjelma oli suhteellisen rauhallinen, joten kahdeksas joukkue kerkesi nauttimaan aamiaisesta puolen tunnin verran. Viikonlopun lähestyessä ruoat tuntuvat parantuvan ja niin nytkin; aamupala olisi käynyt suomalaisen perusmotellin tarjoiluksi. Ennen oppitunneille lähtöä haettiin kavereitten kanssa litterat matkoja varten ja kellon lähestyessä kahdeksaa suunnattiin parin päivän tauon jälkeen kohti Elkaa. Ohjelmassa oli tuleman oppitunteja liikunnan tärkeydestä ja erilaisista harjoitusmetodeista. Kahdeksasta lähtien perjantaiaamu ei kuitenkaan sujunut ihan niin kuin piti. Kouluttaja saapui vasta piirua vaille yhdeksän, sillä työvuorolistoissa oli jotain ongelmaa. Tunnin huilailutauon jälkeen yhdeksästä yhteentoista mentiinkin kovaa powerpointdiajuoksua jonka jälkeen suunnattiin syömään. Kyseiset oppitunnit olivat suhteellisen turhia mielestäni, mutta kaippa niillä kaikkein huonokuntoisimmille saatiin liikuntakipinää mieliin. Iltapäiväksi oli merkitty taas hiihtokoulutusta, tällä kertaa hiihtolenkin muodossa. Ensi alkuun käytiin hakemassa 1.VK:n ullakolta kaikille omat sukset ja kuitattiin ne vastaanotetuiksi. Sitten olikin aika päivän todellisen palikkatestin, sa-mallisten siteitten asentaminen. Suunnilleen yhdeltä kaikilla oli sukset jotenkin jalassa ja lähdettiin kohti lähellä sijaitsevaa kuntorataa. Loppuiltapäivä kuluikin hiihtäessä avojonossa ja kiroillessa luistamattomia suksia & ohittavien siviilien luistoa. Matkaa lenkille taisi kertyä n.10km mutta säälittävän vauhdin takia lenkki toimi paremminkin palauttavana, mutta mukava niinkin välillä. Muutaman siteenirrotuksen ja kaatumisen jälkeen joukkueen yhteinen tunnelma alkoi pikkuhiljaa nousta, kello lähestyi kolmea. Hiihtolenkin jälkeen palattiin yksikköön, sijoitettiin sukset ensi viikkoa silmälläpitäen punkkien alle ja hoidettiin henkilökohtainen huolto. Siivous ja teksisärmäys hoidettiin ajallaan ja puoli neljältä päästiinkin odottamaan. Yksi joukkue oli taas myöhässä ja lomatarkastuksen alku siirtyi hitusen. Viikon nopeinta juoksua koettiin taas kello viiden aikaan, siirryttäessä kentälle komppanian yhteiseen muotoon. Kaikki eivät kuitenkaan riemusta kiljuneet, muutama joutui kasijoukkueestakin jäämään hoitamaan rästicoopereita ja -lihaskuntoja lauantaina. Ulkona kersantti Reinikka muistutti vielä nopeasti sotilaallisesta käytöksestä lomilla, tarkasti että varusmieskortit löytyvät jokaiselta ja sitten alokaslauma pääsikin siirtymään kohti pääporttia. Ensi viikko kuluukin metsässä maanantaista perjantaihin, joten leiriviikon kuulumiset päivittyvät lauantaina tai perjantaina, mene ja tiedä.
torstai 4. helmikuuta 2010
ensitetsaus metsässä
Tänään ennen aamiaista kuntoiltiin. Viittä yli kuuden kaikki seiskan ja kasin taistelijat olivat riveissä käytävällä tekemässä lihaskuntoliikkeitä ja lopuksi venytyksiä. Itselle tämä suoraan kylmällä kropalla vääntäminen ei ole koskaan ollut herkkua, mutta ihan mukavasti pienessä ajassa tuli liikuttua. Ennen tupiinpalaamista vielä vähän venyteltiin, jotta suurimmat lihakset olivat valmiit päivän temellyksiin. Aamupalan jälkeen suurin osa tupalaisista lähti p2-kokeeseen, mutta elsot jäivät yksikköön lukemaan Sotilaan käsikirjaa sillä koe oli tehty hyväksytysti Tikkakoskella. Kymmenen aikaan alikersantti tuli tenttaamaan luetuista noin neljästäkymmenestä sivusta, jotka käsittelivät pääasiassa sotilaan liikkumista ja toimintaa taistelutilanteessa. Tunnin verran jäi aamupäivällä käyttämätöntä aikaa, joten pakkailin tavaroita varusvaihtoa varten, järjestelin kaappia ja loput puolen tuntia luin rauhassa omaa kirjaani. Lounaan jälkeen varusvaihdosta juostiinkin tupalaisten kilpaa samaan suuntaan, kohti yksikköä. Kiirehtiminen oli turhaa, sillä valmistautumisaikaa jäi runsaasti. Iltapäivän koulutus oli kauan odotettu ensimmäinen tetsaus, eikä turhaan. Ensin opeteltiin etenemismuotoja yksin ja ryhmässä hallien pihassa. Käyden, juosten, ryömien, kontaten ja tietenkin myös SYÖKSYEN. Kun tavat oli käyty läpi suunnattiin maastoon, jossa emme voineet välttyä viholliskosketuksilta. Eräs asia joka tuntuu tänä talvena ainutlaatuiselta on lumen määrä. Oli hienoa painaa menemään metsässä kun lumipeitettä oli yli puoli metriä. Ei tarvinnut turhaan varmistella syöksyjä. Lumen määrästä meikäläisen mieleen hypähti muistot metsälenkeistä hoitotäti Mairen kanssa Sonnilassa silloin kauan aikaa sitten. Lunta oli mittasuhteellisesti yhtä paljon kuin nyt. Oi niitä aikoja. Kolmen jälkeen palattiin yksikköön ja hoidettiin aseet, varusteet ja miehet jälleen kuntoon. Suhteellisen rasittavan iltapäivän jälkeen on päivällisen syötyään väki vain palautellut itseään ja niin on allekirjoittanutkin. Hetken päästä onkin jo iltavahvari ja sitten syöksyen sänkyyn!
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
keskiviikkoulkoilu
Keskiviikoa sävytti alusta asti kova kiire. Syömään mentiin jo eturuokailussa ja tetsausasu päällä, koska heti seitsemältä piti lähteä kohti Räyskälän ampumarataa. Hätäily osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä kouluttaja otti jossei akateemisen, niin militaristisen vartin ja liikkeelle päästtin vasta varttia ylitse seiskan. Aamupäivä eteni tutulla kaavalla rastikoulutuksena, käsitellen syvemmin KESsiä ja telamiinaa. Ensimmäisestä opittiin uusia ampuma-asentoja ja jälkimmäisestä varamiinoitteen rakentamista. Saipa eräs sankari myös piilotettua telamiinansa niin hyvin, että sitä etsittiin puolijoukkueen voimin. Omat upseerikokelaat ja alikersantit olivat estyneitä pitämään koulutusta, joten 7.joukkueen ryhmänjohtajat pitivät oppitunnit. Ihan piristävää vaihtelua. Lounasta saatiin vasta kahdentoista maissa. 7.joukkue oli myöhässä aikataulusta ja saivatkin hoitaa ruokalinjaston rakentamisen ja hoitamisen. Itse saimme siitä vähän lisäaikaa kiirelliseen ruokailuun puitten alla, ilmasuojassa tottakai. Perunamuusit ja kastikkeet vatsassa siirryimme keinuen ampumakatokseen. Aluksi ammuttiin kohdistuksia maasta ja niiden jälkeen siirryttiin polviasentoon. Vähän hakemista oli tähtäimien kanssa, mutta pikkuhiljaa alkaa tottua ampumishommiinkin. Lopuksi siirryttiin kolmasosamatkan päähän, eli viiteenkymmeneen metriin. Lyhyeltä matkalta testattiin ensin pystyammuntaa ja sitten ammuttiin RK4-ammunta. Käytännössä lipastettiin 10 ammusta ja ammuttiin aina pillinvihellyksen kuuluessa ensin laukaus pystystä ja sitten laskeuduttiin ja ammuttiin polvelta taas laukaus. Asenoviisille 75/100 pts kymmenellä paukulla ja yhdellä typerällä ohilaukauksella oli ihan tyydyttävää, joten yksikköön palasin hyvillä mielin. Ennen ruokaa tarvi vielä sykkiä hiukan, kun aikataulu iltapäivällä oli mennyt todella tiukaksi. Ruoan jälkeen siivottiin ja illemmalla nautittiin sotilaskodin pihalta tupaan kotiutetuista pizzoista. Nyt lukemaan vielä vähäksi aikaa ja sitten onkin taas jo iltatoimien aika.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Lunta ja vettä
Tiistai lähti käyntiin totutusti aamureippailulla, joka sisälsi pienen juoksupyrähdyksen ja nopeat venyttelyt. Sen jälkeen punkat automaationa ja aamupesu. Tällä kertaa tuvan punkkia jopa kehaistiin ja tupa lähti tyytyväisenä aamiaiselle. Ensimmäisenä ohjelmana aamulla oli upseerikokelaan pitämät kertaussulkeiset. Yöllä oli satanut lisää lunta ja oli siis normaalia raskaampaa harjoitella. Kuitenkin kun kello löi kahdeksan ja sulkeiset olivat ohi tuntuivat lihakset hyvin heränneiltä. Oikeastaan puolituntinen ulkoilmassa osoittautui hyvin piristäväksi. Aamupäivällä oli vielä perinteinen viikkokoe käsitellen suurimmaksi osin ampumista ja vielä ennen ruokaa luutnantti opetti kaksi uutta ampuma-asentoa; polvelta ja seisaaltaan. Onnistuttiin joukkueena niissä hyvin, joten ennen lounasta oli aikaa huilatakkin. Ruoan jälkeen suunnattiin Sisun lavalla matkustaen Riihimäen uimahallille. Ensimmäiset pari tuntia kerrattiin tavallisimpia tyylejä ja lopuksi uitiin p-kauden uimataitotesti, eli naurettavat 200m piti pystyä uimaan. Uintiopetuskin meni hyvin, joten joukkueenvarajohtaja kersantti antoi ruhtinaallisesti aikaa käydä saunassa ja peseytyä. Takaisin 1. Viestikomppanian pihassa oltiin jo vähän jälkeen viisi, jolloin alkoi vapaa-aika ennen ruokailua. Tunti ennen ruokailua menikin mukavasti yrittäessäni sivistää itseäni uunituoreella Karl Marxin elämäkerralla. Ruokailunjälkeisen sipan onnistumisesta ensimmäisellä kerralla (ja koko muustakin päivästä) johtuen palkitsin itseni sotilaskodin leivonnaisella. Loppuilta onkin mennyt rauhoittuessa, sillä huomenna ollaan taas paljon ulkona.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Toinen marssi
Niinhä siinä taas kävi, ettei lauantaina tai sunnuntaina mitään päivitelty. Palaillessani Riihimäelle tuntui rentoutuminen ja musiikin kuuntelu houkuttevammalta vaihtoehdolta. Ensi viikonloppuna on kuitenkin jo p-kausi puolessa välissä, joten ajankohta on sopiva kokoavalle kirjoitukselle, jonka tällä kertaa myös rustaan. Nyt taas takaisin oleelliseen.
Sunnuntaina palattiin taas kasarmille ja kaikki tupalaiset tuntuivat enemmän tai vähemmän virkistyneiltä. Vaihdettiin kuulumiset pikaisesti ja painuttiin pehkuihin. Maanantai alkoi odotetusti marssilla. Reissuun lähdettiin samoilla varusteilla kuin viime kerralla; tetsauspuvulla joka oli höystetty tetsareilla, lumiasulla ja aseella. Kahdeksalta päästiin matkaan ja suunnattiin kohti tuttua postilaatikkolenkkiä. Tällä kertaa reittiin sisältyi upseerikokelaan opettamia liikkumis- ja taisteluoppeja. Siksi marssista tulikin muutaman kilometrin pidempi kuin ensimmäinen. Kahdentoista jälkeen palattiin takaisin tuttujen punatiilisten rakennusten pihapiiriin. Lounas nautittiin ulkona pakeista, jonka jälkeen siirryttiin sisälle huoltamaan varusteita. Iltapäivän täytti palauttava venyttely ja rentoutumisharjoitus, jonka aikana meikäläinenkin tyylikkäästi nukahti muiden mukana. Ennen ruokaa vietiin vielä loput varusteet kuivauskaappiin ja päivällisen jälkeen hoidettiin siivouspalvelu. Ilta kului hyvin uuteen luuriin tutustuessa ja nyt onkin jo aika iltapunkkien. Nähdään taas.
Sunnuntaina palattiin taas kasarmille ja kaikki tupalaiset tuntuivat enemmän tai vähemmän virkistyneiltä. Vaihdettiin kuulumiset pikaisesti ja painuttiin pehkuihin. Maanantai alkoi odotetusti marssilla. Reissuun lähdettiin samoilla varusteilla kuin viime kerralla; tetsauspuvulla joka oli höystetty tetsareilla, lumiasulla ja aseella. Kahdeksalta päästiin matkaan ja suunnattiin kohti tuttua postilaatikkolenkkiä. Tällä kertaa reittiin sisältyi upseerikokelaan opettamia liikkumis- ja taisteluoppeja. Siksi marssista tulikin muutaman kilometrin pidempi kuin ensimmäinen. Kahdentoista jälkeen palattiin takaisin tuttujen punatiilisten rakennusten pihapiiriin. Lounas nautittiin ulkona pakeista, jonka jälkeen siirryttiin sisälle huoltamaan varusteita. Iltapäivän täytti palauttava venyttely ja rentoutumisharjoitus, jonka aikana meikäläinenkin tyylikkäästi nukahti muiden mukana. Ennen ruokaa vietiin vielä loput varusteet kuivauskaappiin ja päivällisen jälkeen hoidettiin siivouspalvelu. Ilta kului hyvin uuteen luuriin tutustuessa ja nyt onkin jo aika iltapunkkien. Nähdään taas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
