Ampumaleiri, Säkylä 22-25.2.

Viikko hujahti taas leirillä, eikä torstai-iltana energiaa tai aikaakaan riittänyt kirjoittamiselle, joten kahlataan viikko parilla pidemmällä kirjoituksella nyt viikonloppuna. Ensimmäisen postauksen omistan ampumaleirin käsittelylle ja toisen perjantain tapahtumille. Ehkä myös jonkinlaista yhteenvetoa leirielämästä on odotettavissa. Pahoittelen paikoin varmastikkin sekavaa tekstiä, sillä väsyneenä ei ajatus oikein kulje. Nyt asiaan.

Sunnuntai päättyi yhtä murheellisesti kuin odotinkin. Varttia vaille yhdentoista juna saapui Riihimäelle, jonka jälkeen talsin kasarmille pikatahtia. Juuri 1.VK:n kohdalla pyörätiellä tupien valot sammuivat ja hiljaisuus oli julistettu. Ei auttanut muu kuin ilmoittautua sisään ja selviytyä pimeässä tuttuun kahdenteenkymmenenteen tupaan, järjestää nopeasti lomavaatteet kaappiin ja painua nukkumaan. Aamulla herätys oli jo puoli kuudelta tiukan aikataulun takia. Kaikessa kiireessä piti vielä keritä täyttämään varustesäkki kotoarahdatuilla eväillä, pukea tarvittavat vaate- ja tstvalinnat sekä ahmia reipas aamupala. Hiukan seitsemän jälkeen pääsi puhaltamaan bussin takapenkillä kun matka kohti Säkylää alkoi. Aamupäivä leiripaikalla kulutettiin telttojen pystyttämiseen ja muuhun leirivalmisteluun. Leirin ensimmäisen kenttälounaan jälkeen suunnattiin sinkoammuntaan. KESseillä saatiin ampua kuivaharjoittelun jälkeen ensin valojuovat ja lopuksi myös harjoitusraketit. Iltapäivään sisältyi runsaasti odottelua, mutta sekin tuntui ihan mukavalta nuotioitten ääressä. Illalla viimeisteltiin leiriympäristöä ja hakattiin reilusti puita, sillä yöstä oli tulossa kylmä. Nukkumaan päästiin kymmenen aikoihin, eikä ensimmäiselle yölle osunut edes kipinävuoroa, kiitos runsaan taistelijamäärän teltassa.

Tiistaina herättiin normaalisti kuudelta ja haettiin aamupala suhteellisen säkkipimeässä. Päivä aloitettiin hyökkäysammuntaharjoittelulla. Käytännössä se tarkoitti taisteluparin kanssa etenemistä ja nousevien taulujen eliminointia. Ennen tositoimia harjoiteltiin paukkupatruunoilla pienemmässä mittakaavassa ja preppauksen jälkeen päästiin tositoimiin. Kyseinen päivä oli melkeinpä leiriviikon kylmin, eikä odottaminen ulkona helpottanut ääreisverenkierron toimintaa. Kuitenkin kun lähdettiin harjoittelemaan ja vähän tetsailemaan, ei kylmyydestä ollut tietoakaan. Ruokaa syötiin heti hyökkäysammuntarastin jälkeen, eikä välissä käyty lainkaan teltoilla, vaan siirryttiin Masilla suoraan seuraavalle koulutuspaikalle. Iltapäivän koulutukseen kuului napalmirasti. Luutnantti opetti ensin kyseisen aineen ominaisuuksia ja demonstroi polttamalla erilaisia tuttuja materiaaleja mm. M91-maastotakkia, nahkavarsisaapasta ja telttakangasta. Seuraavaksi saatiin harjoitella taistelutoverin sammuttamista sammutuspeitteellä, uhrina oli tosin nukke. Lisäksi siirryttiin läpi napalmitunnelin. Metallipalkeista oli rakennettu n. 5m pitkä tunneli, jonka päälle oli sijoitettu kasa havuja. Havut sytytettiin napalmilla ja sitten palavaa ainesta tippui suojavaatetuksellavarustettujen taistelijoiden päälle. Tästäkään ei suuremmin iloa irronnut, sillä allekirjoittanut oli jonon loppupäässä ja napalmi oli silloin jo suureksi palanut loppuun. Lopuksi käytiin läpi vielä napalminsammuttamista poterossa ja kuljettiin läpi palavan tunnelin. Päivällinen syötiin tukikohdassa ja hoidettiin nopeasti lisää puita, sillä illallakin oli vielä ohjelmaa. Kahdeksalta alkoi valo- ja äänishow, jossa käytiin läpi erilaisia tuttuja ilmiöitä leireiltä. Kaminan, ryhmän, halonhakkuun jne. äänet ja moninaiset valot. Esityksellä esiteltiin pienistäkin asioista syntyviä huomattavia tiedustelutietoja. Sinänsä ilta oli vähän ikävä, että ulkona oli todella kylmä eikä puolentoista tunnin istuminen paikallaan ainakaan lämmittänyt. Kymmeneltä oltiin takaisin teltoilla syömässä iltapalaa, jonka jälkeen syöksyttiin makuupusseihin. Kipinävuoro osui ihan mukavasti kahdesta kolmeen. Silloin meikäläinen putsaili aseen ja söi hiukan leiriherkkua, säilykemandariineja.

Pikkulauantai oli ampumaratapäivä. Aamulla puettiin paljon pakkasvaatetta päälle ja salamannopeasti aamiaisen jälkeen lähdettiin radalle. Ensin suoritettiin asetarkistus ja radan valmistelu. Taulut tarvi kiinnittää itse, eikä se ihan putkeen mennyt. Porukka oli kuin unessa. Ensin ammuttiin kohdistukset makuulta. Toisen kierroksen jälkeen tajusin, että RK62 alkaa olla tikissä. Viisi laukausta, taulussa 9 9 9 10 10. Lisäksi ammuttiin kymmenen laukauksen kilpasarja polvelta ja RK7-ammunta joka treenasi ampumataitotestissä tarvittavia ominaisuuksia. Ensimmäistä kertaa ampuminen alkoi tuntua mielekkäältä, kiitos oikeitten säätöjen. ATT suoritettiin 12 laukauksella, eikä kuntoisuusloma jäänyt kuin yhden laukauksen päähän, tuloksena 10/12 taulussa. Kyseisessä testissä ammutaan ensin 6 laukausta makuulta 150m matkalta. 5 sekunnin, 3 sekunnin ja 5 sekunnin tuplalaukaus, jokaiseen kaksi laukausta kääntyviin tauluihin. Seuraavat 3 laukausta ammutaan polviasennosta ilman aikarajaa 150m matkasta ja viimeiset 3 seisaalta 50m matkalta 5 sekunnin kääntöihin. Lopuksi kun tulokset oli kirjattu, kerättiin taulut ja oltiin valmiita lähtöön. Aamupäivän hidastelun seurauksena luutnantti määräsi 5. ja 6.-joukkueen kuitenkin tekemään valmistelun uudestaan juosten, kurinpalautuksena. Taulut siis kiinnitettiin uudestaan, matot levitettii katokseen ja aseet tarkistettiin. Viimeiseksi ohjelmaksi kaikki kerättiin taas uudestaan pois, jonka jälkee suunnattiin päivälliselle. Ilta oli vapaata ja keskityinkin vain syömiseen & huilaamiseen. Puitakin hakattiin taas reilusti, koska öisin oli koko leirin kylmä. Yöllä kipinä osui taas samaan kahdesta kolmeen.

Torstaina teltasta herättiin ensimmäistä kertaa viikolla oikeasti lämpiminä. Aamulla lähdettiin heti puolustusammuntaan, joka olikin ihan viihdyttävä lopetus ammuntaleirille. Seisomapoterosta ammuttiin nousevia tauluja taistelijaparin kanssa kolmenkymmenen kovan panoksen verran. Lounaalle päästiin ensimmäisenä koko komppaniasta ja sen jälkeen purettiinkin telttakin jo pois. Seuraavat pari tuntia alkuiltapäivästä kuluivat nakkihommiin, rötväykseen ja hyvän nakkisuojan etsimiseen. Kaikenmoista hommaa kuitenkin tuntui osuvan kohdalle, mutta pysyi ainakin lämpimänä. Puoli kahdelta alkoi miinanäytös puolustusammuntojen maastossa, vain tunnin myöhässä. 12 erilaista miinaa räjäytettiin nopealla temmolla, jonka jälkeen siirryttiin katsomaan kuoppia ja kuuntelemaan selityksiä räjähteistä. Tämän jälkeen leiri olikin paketissa ja saatiin suunnata kohti teltta-aluetta. Yllätykseksi bussit olivatkin hakemassa jo puolustusammuntapaikan parkkipaikalta ja kotimatka alkoi. Vähän ennen kuutta oltiin takaisin yksikössä ja käytiin nopeasti syömässä mukessa päivällistä. Varusteluhuollon hoitivat kouluttajat ja huollon varusmiehet, joten tuoreet viestimiehet pääsivät henkilökohtaiseen huoltoon. Ilta kului nopeasti, muun muassa kaivattua suihkua nauttiessa.

Ampumaleiri oli selvästi rennompi kuin taisteluleiri. Kylmä sää koitti sekoittaa koko viikon, mutta kamina ja nuotiot auttoivat mukavasti. Uuden joukkueen kanssa yhteispeli ei ollut kovin nitoutunutta, vaan asiat sai tehdä itse jos halusi jotain tapahtuvan. Samapa se. Lisänä miinusta huonosta ruokahuollosta, vai mitä sanotte yhdestä (1) ainoasta ruokailulinjasta koko viestikomppanialle... Kaikesta huolimatta leiri oli mielenkiintoinen monella tapaa.

Taisteluleiri, Räyskälä 8.-12.2

Hei taas, pienen tauon jälkeen! Kuten jo aikasemmassa blogissa kirjoittelinkin, ei tarjonnut viides viikko mahdollisuutta bloggailla, vaan se vietettiin metsässä. Kahlaan viikon läpi nyt sitten jälkikäteen yhdellä jumbopostauksella jakaen kappaleilla viikonpäivät erikseen. Ei kun matkalle Räyskälään ja takaisin!

Sunnuntain paluu ensimmäiseen viestikomppaniaan suoritettiin tavalliseen tapaan. Ajatukset olivat hieman sekavat ja kohelluksessa suurin osa tavaroista sattui osumaan lomakassiin, paitsi leirimuonien makkarat, perhana! Hirvittävä menetys kuitenkin paikkaantui pienellä kiirehtimisellä Tampereella ja asematunnelin Siwan ovesta poistuessani laukku olikin taas täynnä Kabanossia. Riihimäellä nähtiin taas erään porilaisen elson kanssa ja loppuilta menikin reppua pakatessa & keskustellessa tuvassa. Nukkumaan painuttiin odottavin mielin, hyvin tai huonoin, punkasta riippuen.

Arkiviikko aloitettiin suurella kamojen rahtauksella. Telttakamat oli pakkailtu jo edeltävällä viikolla, joten Sisusta puuttui vain reput ja taistelijat. Aamupäivällä yksikön päällikkö kapteeni Montonen piti vielä oppitunnin leirielämästä ja tulevasta ohjelmasta jonka jälkeen olikin jo aika lähteä. Hyvällä tuurilla meikäläinen nappasi paikan 7.joukkueen täyttämästä linja-autosta ja matkalla olikin mukava rentoutua pienillä nokosilla. Avatessani silmät huomasinkin että sinänsä viihtyisä kasarmi oli vaihtunut pystymetsään. Aikaa ei ollut sen kummemmin ihmetellä metsää vaan kantotyö alkoi heti. Telttakamat, omat varusteet ja kaikki muu härpäke ulos autosta lumihankeen, jonka jälkeen päästiin syömään. Iltapäivän täytti puolijoukkueteltan kokoamisharjoittelu. Ensin kaivettiin maahan aukko ilman lunta rakennuspaikaksi, jonka jälkeen aloitettiin teltan pystytys. Itselle se oli kovin tuttua hommaa, mutta omasta ryhmästä löytyi myös tottakai useita noviiseja, joten aika takkuavaahan se aluksi oli. Ennen päivällistä ehdittiin kokoa-pura-mallia läpikäydä viisi kertaa. Kun energiatäydennys oli suoritettu huomasin ryhmän työtehon laskeneen hurjasti, veri vain kiersi vatsassa ei päässä. Lopulta vissiinkin seitsemännellä kerralla teltta saatiin säkkipimeässä hyväksyttävästi pystyyn ja päästiin etsimään reppuja sataneen lumikerroksen alta. Pimeyttä kuvaa se, ettei ryhmäläisiä erottanut muusta kun äänestä, sillä oli mahdotonta tunnistaa kasvoja metriä kauempaa. Ilta kului viimeistellessä leiriä, hakkaillessa puita ja kummastellessa olosuhteita. Yöllä jokainen sai tunnin kipinävuoron, kuin ensimakuna tulevasta. Viikon pisimmät yöunet taisivat osua juuri ensimmäiselle metsäyölle.

Tiistaiaamu oli ehkä kirein viiteen viikkoon, niin itsellä kuin muillakin. Unenlaatu muuttui rankasti sitten kasarmin, kovien kantojen,kivien ja juurien päällä. Aamiaisen jälkeen lähdettiin lähimaastoon kaivamaan tulevia tuliasemia, eli tällä kertaa makuupoteroita. Helpotukseksemme saimme kaivaa ne vain lumeen, eikä routaista maata tarvinnut alkaa louhimaan. Kun tuli valmista, alkoi harjoittelu. Loppuviikkoa sävyttämä tuliasemaralli käsitti juoksemista teltalta tuliasemiin ja takaisin suoja-asemiin. Menettipä eräs taistelija myös etuhampaansa syöksyessään epäonnistuneesti päin omaa työkaluaan (mutta omani ovat tallella). Päivän edetessä kunnolliset polut jo painautuivatkin teltalta kohti jokaisen omaa makuusijaa puolustuksessa. Iltapäivällä käytiin läpi vartiomiehen tehtäviä ja sovittiin yhteisestä vartiopoterosta, joka osuikin mukavasti oman ryhmän sisälle. Illalla hoidettiin tukikohtapalvelua kamiinanlämmityksen ja halonhakkuun muodossa. Yöllä nakki napsahti myös meikäläiselle, ensin kipinä- ja sitten vartiovuorossa. Kamiinanlämmityksen aikaan tuli ensimmäinen yöllinen hälytys ja takaisin tuliasemista selvittyäni huomasin vartion jo kolkuttelevan vartin päässä. Kipinät kuluivat koko viikon nopeasti, mutta vartiossa aika tuntui kuluvan suhteellisen hitaasti. Pakkaspuku, noukkarit ja kypärähuppu pelastivat pakkasenpuraisulta ja ajankulutus suoritettiin asioitten miettimisellä, vartioinnin lomassa. Kahdelta palasin telttaan hiukan väsähtäneenä ja suunnistin makuupussiin unille.

Pikkulauantai alkoi hakemalla aamupalaa aukiolta ja sitten saatiinkin lämmitellä aamunalkua teltassa. Etenemismuotoja harjoiteltiin alikersanttien seuratessa ja neuvoessa, tarkkaavaisuuden kiinnityessä erityisesti taisteluparien toimintaan. Itse olisin mieluummin syöksynyt pehmeälle lumelle kuin jäiselle aukiolle, mutta mukiinmenevää se siltikin oli, kiitos M05-talvipuvun polvipehmusteiden. Lounaan jälkeen saatiin sykkiä varsin hurjasti, kun monta kertaa tahkottiin tuliasemarallia lisämaustein. Allekirjoittanut sanoi tiistaina palatessani tuliasemilta: ''Itse kyllä laittaisin tuliasemarallin ja suojeluhälytyksen yhteen pakettiin...'' ja niinhän se sitten toteutuikin. Kouluttajien seuratessa oli taas kiire laittaa suojapuku ja naamari, jonka jälkeen sännättiin poteroihin. Kyseinen operaatio toistettiin pari kertaa ja sitten iltapäivän koulutus oli ohi. Harjoituspalautteen jälkeen pääsin taas ex tempore ovivartioon portille. Puolentoista tunnin vuoron aikana kerkesi myös 5.joukkue hyökkäämään ja tuhoamaan vartiopaikan, jonka jälkeen se suuntasi taisteluun omaa joukkuettamme vastaan. Ovivartion jälkeen lähdettiin takaisin tukiasemaan syömään. Illan työohjelmassa oli meikäläiselle kaksi tuntia ovivartiota ja pari kipinää, mutta lopulta jouduin suorittamaan vain kipinät. Seitsemästä yhdeksään meni sotilaspastorin pitämään kenttähartauteen, johon kuului kitaransoittoa, päällikön puheenvuoro ja perinteistä uskontohuttua. Sen jälkeen päästiinkin jo iltapalalle, joten kipinä alkoi heti sen jälkeen. Aterioimisen jälkeen osa painui vartioihin, kipinään ja nukkumaan. Teltassa välkkyivät taskulamput ja kuului innostunut puhe huomisesta hyökkäämisestä. Yötä väritti taas pari hyökkäystä, mutta untakin sai ihan mukavasti

Torstai tuntui normaalin viikon perjantailta, sillä leiriviikko alkoi olemaan pikkuhiljaa voiton puolella. Aamupäivä kului pitkälti tetsatessa. Ensin möyrittiin omissa ryhmissä jonka jälkeen opeteltiin uusia käsimerkkejä. Lounas oli kiireellinen eikä teltalla kerinnyt kauheasti huilata. Iltapäivällä aloitettiin heti joukkueen yhteinen harjoittelu. Avojonosta avoriviin ja sitä kautta erilaisin etenismuodoin siirryttiin kohti kuviteltua vihollista. Kahden suhteellisen pitkän syöksyjensävyttämän taisteluharjoittelun jälkeen lähestyi aika ''oikean'' hyökkäyksen. Vielä sitä ennen harjoiteltiin Nasusta, eli telakuorma-autosta, poistumista. Takavaunu tarjosi tilan kuulemma kahdelletoista taistelijalle, mutta jo kymmenen henkilön tunkeminen kuljetusvainuun tuntui hankalalta. Juuri ennen lähtöä täytettiin vielä lippaat puisilla paukkupatruunoilla, niillä tutuilla turkooseilla räkäpäillä. Kohti hyökkäyspaikkaa röykytettiin pitkin metsäautoteitä ja pian oltiinkin jo taistelukosketuksessa. Taktiikka meni vähän pieleen, koska meidät tiputettiin liian lähelle vihollisen tuliasemia ja tilanne kestikin vain kymmenisen minuuttia. Hitaampi eteneminen syöksyen taisteluparin tuen avustuksella päättyi raivokkaaseen rynnääkköön mäen päälle, vihollisen asemiin. Oman harjoituksen päätyttyä odotettiin että 7.joukkue sai konfliktinsa loppuun, jonka jälkeen yliluutnantti Hakulinen antoi palautteen omaan innostavaan tyyliinsä. Takaisin tukiasemassa harjoiteltiin vielä kylkiasentoa ulkona kylmässä, heti hyökkäyksen jälkeen. Itse en tajunnut tätä aikataulua, sillä reilusti suurin osa vain värisi kylmissään kun harjoiteltiin. Päivällisen jälkeen elimistöä palauteltiin ja lämmiteltiin teltassa. Ryhmänjohtaja kertoi kaiken opetettavan olleen suoritettu hyökkäyksen ja puolustuksen muodossa, joten taistelijat saivat rentoutua. Viimeiseksi yöksi varattiin jättimäinen puukasa. Ryhmän hommat vähenivät reilusti, eikä itsellekkään osunut kuin kaksi mukavaa kipinää. Ajalla yhdestätoista yhteen nautin makeista eväistä, sekä putsailin aseen moskasta. Lopputunnit menivätkin kuuteen saakka odotetusti ilman hälytyksiä.

Leiriviikko päätettiin tietenkin teltan purkamiseen ja alueitten siivoamiseen. Aamulla taisin olla ensimmäinen ulkona teltasta varusteitten kanssa, kun kerkesin kuljettamaan aimo kasan tavaraa aukiolle. Aukiolla telttavarusteet tarkistettiin ja laskettiin. Suuri ja mahtava materiaalivastuu hengitti niskaan myös nyt, sillä telttakiilat ja aluspeitteet tarkistettiin pariin kertaan. Kun tavarat oli pakattu, joukkueenjohtaja antoi marssikäskyn, joka suoritettiin vaihteeksi täyspakkauksella. Matkaa ei ollut kuin vajaa kuusi kilometriä, joten älytöntä rasitusta se ei tarjonnut, mutta varustesäkki sitäkin enemmän. Kiireessä jouduin kiinnittämään ns. sipulisäkin ensin repun yläpuolelle, jossa se kerkesi painamaan niskaa puolet matkasta. Tauolla vaihdoin sen paikan alaselkään, mutta sieltä se irtosi muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen. Päätiin luovuttaa ja kulkea sisulla varustesäkki kainalossa lopunmatkaa. Perillä nautittiin lounas ja kaikilla tuntui olevan sama mieliala; leiri oli nyt ohi. Kahdeksas joukkue ohitti matkalla kaikki muut joukkueet, vaikka heillä oli sukset apunaan. Tästä syystä päästiin paluumatkalle bussilla. Yksikössä hoidettiin varustehuolto, niin yhteisten kuin henkilökohtaistenkin. Omalle kohdalle osui telttojen asettelu kuivauskonttiin ja pieni lastausoperaatio. Päivällisen, sipan, suihkun ja varusteitten siivoilun jälkeen alkoi vapaa-aika. Oli mukavaa painaa n900:sen käynnistysnappulaa viikon jälkeen, vaikkei leiri kamalan paha ollutkaan. Kulunut leiri meni yllättävän nopeasti päästessään alkuun, eikä telttayöpyminen ollut pahasta. Itsensä likoonlaittamisesta ja asenteesta on tässäkin taas paljon hyötyä, huomasin. Yö kasarmilla sisälsi aikamoista pyörtyneenunta, sillä käsikin puutui tunnottomaksi energiavarastoja täytettäessä. Aamulla valmisteltiin tupaa, suoritettiin teksiralli punkan päältä kaappiin kymmenessä minuutissa ja lopulta puettiin lomapuvut. Portti aukesi, tällä kertaa varttia yli aamuyhdeksän.

Yhteenveto I : p-kausi puolivälissä

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjottaa vähän kokoavaa tekstiä palveluksen alkupuolesta. Ajankohta on varmastikkin parempi kuin viikkoa tai kahta aikasemmin, koska peruskausi on nyt puolessa välissä. Kirjoittelen yleisesti ja subjektiivisesti, mutta loppuun yritän koota jonkinmoisen top-10 vinkkilistan tuleville alokkaille. Joten jos yrität selvitä kuudella kuukaudella, olet synnynnäinen movettaja etkä halua lähellekkään johtajuuskoulusta, älä jatka lukemista!

Neljän viikon jälkeen pystyy ainakin sanomaan sen, että palvelukseenastuminen on ensimmäisenä päivänä kuin aloittaisi kouluvuoden uudessa opinahjossa tai olisi juuri muuttanut oudolle paikkakunnalle. Varmasti jokainen uusi alokas on kuullut pinon armeijatarinoita, niin todellisia kuin tornareitakin, mutta asiat on itse koettava. Alussa tottakai oli jännitystä ilmassa, niin oudon ympäristön, tapojen kuin ihmistenkin takia. Tuvassa kymmenkunta entuudestaan tuntematon henkilöä, vain pitkiä katseita ja kaapinjärjestämistä. Ehkä ensimmäisenä iltana, mutta jo seuraavana päivänä et meinaa saada enää edes suunvuoroa! Sinänsä alku on helppoa, ettei mitään tarvitse osata mitä ei ole opetettu. Tarvitsee vain ''leikkiä'' perässä ja asiat alkavat toimimaan. Ensimmäisenä päivänä onkin John Lockea lainatakseni päässä tabula rasa, johon sitten alkaa tallentumaan uuden ympäristön pelisääntöjä. Kuten kaikki tietävät, ihmisolento tottuu todella nopeasti muutokseen. Päiväjärjestys on hallussa jo ensimmäisen viikon jälkeen pakostakin, eivätkä uudet opit ole todellakaan minkäänlaista rakettitiedettä. Asiat toistetaan uudestaan, uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Tämä on tottakai välttämättömyys erilaisten henkilöiden takia, mutta jos on minkä tahansa toiseen asteen koulutuksen suorittanut, ei tarvitse murehtia tippaakaan kouliintumisesta armeijan muottiin. Monet alokkaat omastakin tuvasta valittavat vapaa-ajan puutteesta. Täytyy tietenkin myöntää, että ensimmäiset kaksi viikkoa painetaan tuli hännän alla myös iltaisin (riippumatta palveluspaikasta), mutta nopeasti illat rauhoittuvat. Esimerkkinä voin sanoa sen, että neljännellä viikolla allekirjoittautunut kerkesi lukemaan vähintään pari tuntia päivässä ja kirjoittelemaan blogit ilman mitään ongelmaa. Kannattaa avata myös silmät todellisuuteen; ei kotonakaan kokoajan ole vapaata. Siivilin arkiaskareet roskapussien viemisestä ruoanlaittoon vaihtuvat aitojen sisällä aseenpuhdistuksiin ja iltavahvuuslaskentoihin. Samaa huttua, eri muodossa vain. Viikolla aika kasarmilla tuntuu lentävän siivillä, sillä tekemistä on paljon eikä huomaakkaan kun aamukuudesta on matkattu iltakymmeneen ja hiljaisuus alkaa. Samalla vapaapäivien arvo nousee kohisten. Viikon jälkeen tullessaan kotiin ei tarvitse tehdä mitään aikataulutettua ja päivät tuntuvat tietyllä tapaa pidemmiltä kuin yksikössä. Oppii nauttimaan enemmän tavallisista asioista, vaikkapa rauhallisesta syömisestä yhdessä tai musiikista. Fyysisen rasituksen ylivoimaisuudesta tai huonokuntoisten kauhutarinoista on turha puhuakkaan. Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikkokuntoisin, eikä ketään armeijassakaan turhaan rääkätä. Jos kunto ei riitä, niin sitten autetaan tai odotetaan toveria. Muutenkin rasitusta ryhdytään kasvattamaan niin pienestä määrästä, ettei normaalikuntoisella tai huonokuntoisemmallakaan ole pienintäkään vaikeutta pysyä mukana. Oman järjenkin pitäisi sanoa, että ennen varusmiespalvelusta kannattaa harjoitella, mutta ei sekään ole välttämättömyys. Huonosta kunnosta ei joudu kärsimään, mutta yrittämättömyydestä tai surkeasta asenteesta sitäkin enemmän. Jos jotain asiaa kannattaa omassa fysiikassa harjoitella etukäteen niin kestävyyttä ja kantokykyä. Juosta ei paljoa tarvitse eikä muutenkaan siirtyä salamana, mutta päivittäistä marssimista ja kantamista tulee sen verran, että voi olla hyvä jos siihen vähän varautuu. Lukiolaisella se nyt hoituu jo koulurepun kantamisella. Itse koulutus on vähän niin ja näin, alussa voi tuntua turhalta kuunnella itsestäänselvyyksiä auditoriossa, mutta puolustusvoimien toimintatapana on tunnetusti kerrata paljon. Henkilökohtaisesti en usko, että palvelukseen astuu paljoakaan henkilöitä, ketkä vihaisivat opetettua maanpuolustusmateriaalia niin älyttömästi. Itselle tullut opetus on ollut ainakin ihan mielenkiintoista. Ei ehkä tulevaisuudessa kovinkaan tarpeellista, mutta uudet opit ovat itselle ainakin aina tervetulleita. Harvassa ovat nuoret mieshenkilöt, keitä ei tekniikka tai pieni näpertely kiinnostaisi. Punkkien-, pinkkojen- ja villapaitarullienteko ei välttämättä sitä ole, mutta niiden tarkoitus onkin pitää yllä kurinalaisuutta. Kuten tekstistänikin huomaa, henkilökohtaisesti tärkein asia armeijassa on asenne isolla A:lla. On selvää, että alku voi tuntua vastenmieliseltä jos asennoituu taistelemaan järjestelmää vastaan. Tottumista helpottaa kun ottaa alusta alkaen avoimin mielin ja tekee parhaansa. Itse pidän ainakin mahdollisuudesta testata oman luonteen kestävyyttä ja armeija tarjotaa suhteellisen loistavan mahdollisuuden henkisen kantin parantamiseen. Täytyy myös huomata, että armeija tarjoaa ruoat, opetukset ja vielä hiukan rahaakin palvelusaikana. Läheskään kaikkea ei siis tarvitse tehdä itse, vaan pv hoitaa varusmiehet asiallisesti. Ennen kuin tekstistä alkaa tulla liian propagandatyyppinen tarvii kerätä asia pariin lauseeseen. Asennoidu oikein! Pilke silmäkulmassa auttaa pitkälle, eikä armeija ole todellisuudessa kuin pieni pala ihmiselämää.

Ennen kymmentä prinsiippiä tarvitsee vielä kirjoittaa vähän itse Riihimäen Viestirykmentistä. Itse alue on tuntunut mukavalta. Koska kasarmialue on pieni, ovat kaikki rakennukset mukesta sotilaskotiin kovin lähellä. Kutsuntojen kautta ainakaan Kokemäeltä ei Riihimäelle pääse kuin hakiessa Elsoon, mutta kannattaa silti miettiä kyseistä paikkakuntaa palveluspaikaksi. Miinuksena on ainoataan varusmiessairaalaan mentäessä ns. motivaatiomäki sekä vetävät ikkunat (ainakin 1.VK:ssa). Skapparit ovat ammattitaitoisia eikä varusteitten laadussa ole moitteen sanaa. Läheinen matkakeskus helpottaa myös liikennöintiä lomille ja takaisin.

Jukan TOP-10 prinsiipit uusille alokkaille
1. Suuri kourallinen ASENNETTA mukaan, helpottaa mahdollista ''alkushokkia''
2. Yritä parhaasi, vaikkei aina kiinnostaisi
3. Tutustu tupakavereihin ja paranna yhteishenkeä
4. Pidä huolta varusteistasi
5. Osta rannekello
6. Tarpeeksi karkkia & suklaata mukaan ensimmäisille viikoille
7. Erilaiset pikkutavarat helpottavat (mm. pikaplankki, jakorasia, linkkuveitsi...)
8. Pukeudu kunnolla heti ensimmäisistä päivistä, sillä pikkunuhaa on paha saada pois
9. Älä kyseenalaista arvolaattoja tai viisastele & naureskele turhia
10. Jos on tarvetta, aloita kuntoilu paria kuukautta ennen p-astumispäivää