Terveisiä reservistä!

Reippaat kolme viikkoa on kulunut kotiutumisesta ja isot rattaat ovat lähteneet pyörimään mukavasti. Heti viikonlopun jälkeen alkanut puolivuotinen työsopimus luokanopettajan sijaisena kertoi reitin, eikä voinut jäädä paikoilleen. Koko homma on tässä kohtaa mietittynä todellinen lottovoitto. Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa! Samalla töitten alun jälkeen treenimäärää on kasvatettu kovasti ja karppausdieetti potkaistu alkuun. Tuntuu hassulta myöntää, mutta kuukauden kovaotteisen ja itseohjatun treenin jälkeen tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin missään kohtaa armeijavuotta. Liekö vika sitten itsessä, koulutusrakenteessa vai motivaatiossa.

Päiväohjelmat ovat muuttuneet kohti vapaampaa, mutta eivätkä niinkään helpompaa rytmiä. Iltaisin tuntuu olevan kovempi väsy kuin viimisen puolivuotisen aikana intissä, mutta voi olla ettei nuppi ole vain tottunut reservielämään. Siltikin vapauden tuntu on ollut kyllä loistavaa. Ei ole lukittuna minkään aidan sisälle tai laitokseen. Itse tekeminen päivittäin ei ole muuttunut, mutta henkisellä puolella jonkinlainen lukko on auennut. Ensimmäisten päivien aikana vapautta ei edes tajunnut, mutta nyt paloittain on alkanut huomaamaan muutoksen.

Kaveripiirin muutos on käynyt aika sähäkästi. Inttituttujen kanssa on pidetty yhteyttä säännöllisesti. Parin ensimmäisen viikon aikana muutos tuntui isolta, kun jokin tietty asia olisi pitänyt kertoa ja sitten muistikin porukan hajonneen. Eipä siinä, muistot säilyvät mielissä. On ollut hieno huomata, että palatessa vanhaan porukkaan ne vanhat kaveritkin löytyvät edelleen. Samat ystävät kenet tunnet kunnolla jo pidemmältä ajalta.

Suurimman osan aikaa on vienyt uuden jakson aloittaminen, mutta välillä tietyissä tilanteissa on tullut jo muisteltua kulunutta vuotta. Olkoon se kirpeä pakkanen, tietyt ruokatarvikkeet tai sanamuodot; välillä muistuu hyviä tilanteita. Vaikka elämä tuntuu nyt jotenkin erityiseltä ja hienolta, tulee varmasti tilanteita joissa pieni haikeus saapuu mieleen. On hienoa päästä vanhalla porukalla sitten muistelemaan kertauksissa. Mutta riittäköön armeijahöpinä tältä erää; elämä jatkuu eteenpäin toisenlaisella tavalla.

PS. Blogin fyysinen painos tullee vielä kevään aikana, kunhan ehdin ja jakselen.

Uusi blogi avattu

Armeijavuosi jäi historiaan ja nyt on aika siirtyä eteenpäin. Jos haluat seurailla meikäläisen elämää vielä jatkossa, nyt vain linkkiä ylös. http://pienenjukanelamaa.blogspot.com/

Toinen joulu

Loppiaislomat kulutettiin arkiaskareisiin rennosti. Keskiviikkona pienoisen kiireen jälkeen kerkesin parturiin, eikä tuntunut lainkaan hassummalta päästä todelliseen hiushoitoon sitten vajaan vuoden. Suoralla jatkolla reeneihin ja sitten kotiin. Kotona oli täysi häähulina päällä askartelujen muodossa ja päädyin itse jättäytymään taka-alalle saunan ja Kylmän Ringin avulla. Torstaina ei tullutkaan tehtyä muuta kuin käytyä salilla ja soiteltua seiskalla Stam1naa. Kevyt hymy nousi huulille pakatessa siviilivaatteita kurssikassiin. Kasarmilla piti olla viimeisenä iltana jo yhdeksältä, joten matkaan tuli myös lähdettyä paria tuntia aikaisemmin. Yksikössä hallitsivat hilpeät meiningit, eikä mikään ihme tietenkään. Viimeistä iltaa vietettiin niin suomalaisen leffaviihteen kuin sotilaspassilärpätyksen vallitessa. Nukkumaanmeno venyi ja vielä viimeiseksi varattiin aamuksi kauittimet ja kannettava tuvan pöydälle; tj0-päivää piti tietenkin juhlistaa musiikilla.

Viimeinen aamu aukeni jo ennen kuutta. Varttia vaille kuusi havahduin hereille ja naurahdin viimeistä aamua mielessäni. Puolisen tuntia unta ja sitten ylös. Aamupalan jälkeen loput varusteetkin tuli pikkuhiljaa pakattua ja kaappi ammotti tyhjänä. Putsatessa kaapin laatikoita tuli vastaan monenmoista muistokappaletta ja yleisimmin löydön esittely loppui sanoihin ''...ja sillon oli aamuja!''. Kahdeksalta kokelas ylennettiin vänrikiksi ja muut valmistautuivat yksikössä kotiuttamisjuhlaan. Ennen yhdeksää päästiin mukessa vauhtiin Panssariprikaatin soittokunnan avulla ja juhla alkoi. Juhlaan kuului puheita, palkitsemisia ja musiikkia. Kakkukahvejakaan ei unohdettu, joten jokainen sai jotakin. Itselle tapahtuma oli aikamoinen pettymys. Varusmiehen puhe oli kovinkin kliseinen, enkä voinut ymmärtää puheenpitäjän valintaa. Muuten palkitsemiset hoidettiin rutiinilla ja kakkua tuhottiin hyvällä halulla. Parasta oli kuitenkin seurata oman ryhmän sekä koko joukkueen positiivisia ilmeitä virnistyksineen; tilaisuus jotenkin tiivisti hienosti kuluneen vuoden ilmapiirillään. Juhlan jälkeen aloitettiin yksikön hoitaminen kotiutuskuntoon siivoamalla ja pakkaamalla loput tavarat. Kaappeja ja punkkia siirrettiin, lattioita lakaistiin ja roskia kuljetettiin kilpaa ulos. Lounaalla saatiinkin ällistellä erilaisia siviiliasuja, jonka jälkeen iltapäivä aloitettiin varusteiden palautuksella. Varusvarastolla jouduttiin vajaa tunti odottamaan, sillä joku muukin oli lähdössä reserviin kuin vain oma yksikkö. Lopulta homma saatiin hoidettua ja pikaisen johtajakansiohuollon jälkene oltiinkin jo tutussa elkassa odottamassa sotilaspassien jakoa. Nopealla ohjelmalla palautettiin avainkortit ja avaimet, jonka jälkeen olikin aika saada viimeiset tositteet palveluksesta. Passi käteen, kamat niskaan, henkilökunnan kättelykierros ja viimeinen päivä oli pulkassa. Astuessa ulos ulko-ovesta tuli hieman haikeakin fiilis. Yhteiset hyvästelyt palvelustovereiden kanssa ja suunta kohti porttia. Näin vapaus oli vuoden odotuksen jälkeen koittanut! Ajomatka kotiin meni vain nollaillessa tilannetta, eikä vieläkään (8.1.2011 klo 1:04) oikeastaan tajua, ettei yksikköön maanantaina palata. Suurin outous on henkilöpiirin muuttuminen, mutta muistot pysyvät mielessä kirkkaina varmasti pitkään. On aika siirtyä tämän projektin parista toiseen, varsinaisen elämän aloittamiseen pitkästä aikaa!

Kirjoituksia tulee varmasti vielä pari, ainakin viikon tai parin reservielämän jälkeen. Tuntemukset ovat silloin varmaankin jo sen verran laantuneet, että voi arvioida palvelusta suhteellisen objektiivisesti. Haluan kuitenkin jo tässä kohtaa kiittää blogini seuraamisesta. Blogi on toiminut itselleni ainakin loistavana kanavana kirjoittaa tapahtumista ja tuntemuksistani! Toivottavasti tekstit ovat viihdyttäneet lukijoita. Jättäkää toki jälki itsestänne kommentteina, joten voin hahmottaa lukijapiiriä (siltä osin kuin en lukijoista lähimpiä lukuunottamatta tiedä).

Tuttuja jälkiä takaisinpäin

Kolme viimeistä varsinaista kasarmipäivää kuluivat palautuksiin ja erilaisiin oppitunteihin. Maanantaiaamu alkoi taisteluvälineiden viimeisellä tarkastuksella, jonka jälkeen yhdeksältä oltiinkin joukolla tväl-varaston etuovella aakkosjärjestyksessä. Hienolla tuurilla Kers Nieminen nappasi viimeisen viikon apuvalvojan duunin, joten ihan täysin nollat taulussa ei ole voinut vetää. Osaavalla avustuksella ja innokkailla palauttajilla aseet ja tarvikkeet saatiin palautettua nopeasti. Ja niin se vuosi vain vierähti, eikä vanhalle ja ''rakkaalle'' 612807:lle voinut kuin jättää hyvästit. Joukkio hajosi ympäri kasarmia; osa sotilaskotiin, osa nukkumaan tupaan tai muuten vain viettämään aikaa yksikössä. Iltapäivällä vuoron saivat sosiaalikuraattorin ja sotilaspastorin oppitunnit. Ne sisälsivät perinteistä kotiutumispaasausta. Osa porukasta pyöri penkeissä kun puhuttiin tulevasta keväästä opiskelun tai työn merkeissä, mutta itse sain vain myhäillä tulevia kokemuksia ja koitoksia. Sotilaspastorin tunti meni tutun psykedeelisissä ja rauhallisissa meiningeissä, mutta hieman laimeasti tosin. Erääseen asiaan vuosi ei ole tuonut muutosta, sillä en jaksa edelleenkään uskontohapatusta tässäkään muodossa. Ilta meni aikamoisella pakkopullalla; vapaa-aika kasarmilla ei vain maistunut, mutta mitään ei voinut.

Tiistai kulutettiin kaappien tyhjentämiseen ja varusteitten palauttamiseen. Aamupäivällä tarkistettiin vielä kerran, ettei yksikään kehveli ollut hukannut mitään ja täytettiin vauhtisäkit viimeistä kertaa. Ruoan jälkeen suunnattiinkin varusvarastolle. Yksikön vääpeli oli tilannut autokuljetuksen säkeille, joten kantamaankaan ei joutunut mitään. Varusvarastolla homma toimi kuin unelma; joutuisasti ja selkeästi. Taistelijat kiersivät kierroksen päinvastaisessa järjestyksessä kuin aikaisemmin ja heittelivät varusteet takaisin häkkeihin. Kerrankin säkki vain keveni loppua kohden! Kun kaikki oli saatu palautettua, kuittauslistat leimattiin ja homma oli valmista. Lopun iltapäivää tehtiin kaikkia pieniä työtehtäviä yksikön siivoaminen mukaanluettuna. Palveluksen päätti päivällisen jälkeen lyhykäinen kenttäjumalanpalvelus jossa tunnelmoitiin ''sodan loppumisella''. Illalla tilattiin pizzaa ja katseltiin yhdessä Uuno Armeijassa, joka toimikin mahtavana herkistelynä viimeiselle täyspitkälle kasarmi-illalle. Nukkumaanmeno pitkittyi, mutta viimein unikin tuli kunhan pienet jekuttelut uusille elsoille oli suoritettu.

Keskiviikko osoittautui oikeastaan turhimmaksi päiväksi viimeisellä viikolla. Aamupäivä käytettiin palautteen läpikäyntiin ja kommentoitiin, sekä oppitunteihin kertausharjoituksista ja joukon sijoittamisesta. Lounaalle siirryttiin virkeinä ja eläteltiin toiveita aikaisemmista lomillelähdöstä. (Niin, Viestirykmentti tarjoaa lomapäivän Loppiaisena. Ei luoja mitä järkeä.) Toisin kuitenkin kävi. Henkilökunnan palaveri venyi ja venyi, eikä iltapäivän aiheeseen päästy käsiksi kuin hätäisesti kolmen maissa. Vartin yli neljän joukko oli muodossa ulkona ja kersantti päästi meidät viimeisille lomille. Palopuheet juomisesta ja viimeisestä illasta, jonka jälkeen reippaasti kohti parkkipaikkaa. Hyvä fiilis saavutettiin siis keskiviikkona kuitenkin. Muuten viikosta on jäämässä vähän puolittainen tunne. Henkilökunnan asenne ei välttämättä ole kovimmillaan ja aikataulut hankaavat. Torstai pidetään kuitenkin lomaa kotona ja illalla sitten viimeistä kertaa Riihimäelle aitojen sisään. Luulen että tunnelma alkaa nousta itselläkin pikkuhiljaa, sillä eihän palvelusta ole jäljelläkään kuin kolmisenkymmentä tuntia. Palaillaan taas astialle perjantain jälkeen!

Ruutulippu häämöttää

Tammikuu on saapunut ja miellyttävän rentouttava joululoma alkaa vedellä viimeisiään. Tynkäviikko ennen lomia käytettiin varusteiden inventointiin, oppitunteihin ja palautteisiin. Meno oli kaikin puolin hieman väsynyttä. Parin päivän koomailun huipensi vielä viimeiseksi torstaina tehty johtajakansioiden täyttäminen, eikä kovinkaan monelta taistelijalta löytynyt ''kiikareita'' kyseiseen hommaan. Lopulta, kun viimeinenkin pienvahinkoilmoitus ja johtajakansion opintovihko oli täytetty saattoi loma alkaa.

Nyt kymmenen päivän lomilla on päässyt rentoutumaan kyllä mukavasti. Armeija-asiat ovat olleet taka-alalla, enkä itsekään ole keskittynyt kuin lataamaan henkisiä akkuja kevääksi ja syömään hyvin. Useamman kerran on tullut vain havahduttua kuuntelemasta musiikkia tekemättä yhtään mitään. Suurempaa ohjelmaa en ole edes jaksanut miettiä salin lisäksi, sillä kyseinen puolitoista viikkoa on ainut pätkä joka intin päättyessä lomaksi osuu. 10.1. alkaa hetimmiten työt Harjavallassa opettajasijaisena, joten makailuun ei ole aikaa. Niin on parempi, ettei jää aikaa kiinnittyä symbioosiin sohvan ja ruudun kanssa. Kokonaisuutena joulunaika on ollut vuoden parhaimmistoa; ei kiirettä mihinkään, vaan on saanut olla rauhassa kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin tutussa porukassa Kokemäellä ja onnistunut tunnelma oli taattu. Viimeinkin, kuukausien odotuksen jälkeen inttikellooni on palannut kuukausi nro 1! Tänään onkin suuntana taas Riihimäki.

Kulunutta vuotta on hieno muistella jo nyt. P-kaudesta tuntuu olevan älyttömästi aikaa, eikä Tikkakosken periodikaan tunnu kovinkaan läheiseltä. On jännää miettiä mitä tapahtuu kun kävelee porteista ulos perjantaina. Vuoden pätkä samojen tyyppien, toimintatapojen ja paikkojen kanssa ei voi olla vaikuttamatta. Voi kestää hetken tottua tahdittamaan elämäänsä itse. Paljon pieniä asioita tulee muuttumaan kohti rennompaa ja tutumpaa tyyliä; vain muutaman aamun päästä.

Metsä on ystävä

Aika on taas rientänyt kuin siivillä, eikä palvelustakaan ole kuin ripaus jäljellä. Viime viikon loppupuoli sujui loppusodan valmisteluissa. Keskiviikkona vääpeli toi kasan lomalappuja ja yllätykseksi omaa lappua ei hyväksyttykään, oli siis jäätävä vielä torstaiksi kasarmille. Suurempaa väliä sillä ei ollut; suurin osa johtajista lomaili ja itse hoidin pakkaamista hallilla. Iltapäivästi päästiin lomille ja matkalle kohti kotikontuja. Viikonloppuun kuului niin sukulaisten näkemistä isän ja omien synttärien johdosta, sekä Cmx-yhtyeen konsertti Tampereen Pakkahuoneella. Viikonloppu sujui suhteellisen nopeasti ja pääkoppa tuntui odottavan vain yhtä asiaa; viimeistä harjoitusta.

Maanantaiaamusti lähdettiin erilaisten vaikeuksien jälkeen leirille. Kokelas marssinjohtajana Defenderin ratissa ja Kersantti vieressä kartturina. Lunta ja pakkasta riitti, mutta sillä ei ollut tällä kertaa mitään väliä. Parin ensimmäisen leiripäivän aikana kaikki pienetkin vastoinkäymiset tai epäonnistumiset kuitattiin sanoilla ''viimeistä kertaa''. Henkilökunta oli arvioimassa tekemistä, vaikka viime harjoitus olikin joukkion pääharjoitus. Yhtään korostamatta kaikki asiat hoidettiin jo kovalla rutiinilla, vaikkakin tahti ei välttämättä vastannut suurinta suorituskykyä mikä oli syksyn aikana saavutettu. Välillä hoidettiin aina lähipuolustusta, sekä monipuolisesti huoltohommia. Huomaamatta aika riensi ja oltiinkin jo keskiviikossa. Torstain saunareissulla kaikki alkoivat huomaamaan leiriaamujen vähyyden. Jaettiin kokemuksia p-kaudesta nykyhetkeen, eikä fiilis ollut lainkaan hassumpi. Perjantaina kerättiinkin tavarat viimeistä kertaa, vaikka lähtö olikin vasta lauantaiaamusti. Loppuilta hoidettiin tukikohtapalvelua makkaranpaiston muodossa ja lopulta painuttiin makuupusseihin nauttimaan viimeisestä leiriyöstä. Lauantaina olikin sitten ns. täysi raivo päällä; kaikki halusivat lomille ja ulos metsästä. Varuskunnassa tehtyjen huoltojen jälkeen oli suhteellisen voittamaton fiilis pienellä haikeudella varustettuna. Käytännössä loppusodan päätös tarkoitti palvelusajan varsinaisen tekemisen päättymistä. Lomalaputkin olivat tulleet laatikkoon, joten 14pv lomilla ja kuusi kasarmilla eivät näyttäneet lainkaan pahoilta. Jäljellä olevien päivien aikana käydään oppitunneilla, täytellään palautteita ja palautellaan varusteita. Loppuiltapäivästi siivottiin ja johtajatkin pääsivät osallistumaan pitkästä aikaa teksiin, sen jälkeen olikin aika lomien.

Palvelus alkaa loppua. Blogin kannalta se merkitsee pikkuhiljaa sitä, ettei kovin montaa tekstiä ole edes tulossa. Kuuden palveluspäivän ajalta tulee kaippa pari, lomilta yksi tai kaksi ja lisänä muutama kokoava kirjoitus. Ainakin leirielämästä ja tunnelmista metsässä palveluksen aikana on tuleman tekstiä lähipäivinä. Jos mennään hieman asioiden edelle, on keväälläkin jo tulossa kaikenlaista. Tampereen teknillinen yliopisto saa odottaa, sillä puolen vuoden opettajasijaisuus ilmestyi mahtavana mahdollisuutena. Keväällä luvassa on myös reippaasti lajireeniä niin säbässä ja golfissa, kuin punttiakin. Maaliskuussa suunnataan äidin kanssa Sisiliaan golfmatkalle ja kalenteriin mahtuu mukavasti keikkojakin. Suurena projektina on myös palautella kouluasiat takaisin aivolohkoihin. Avaan uuden blogin ihan omalle höpinälleni elämästäni tammikuun alussa, kunhan tämä palvelus on saatu pakettiin. Bloginimeä saa ehdottaa!

Pääharjoitus takana ja kersantinarvolla eteenpäin

Intin pisin metsäkeikka ja lomat takana, joten on aika jälleen kirjoitella taas vähän tapahtumista.

Keskiviikko hoidettiin vielä leirivalmisteluja ja torstaiaamuna puoli kuudelta kuului herätys; pääharjoitus olisi alkamassa. Kahdeksan päivän harjoituksesta kaksi päivää kului moottorimarsseihin, eivätkä työolot muutenkaan olleet helpoimmat. Valoisaa aikaa on päivisin tarjolla enää suhteellisen vähän, joten leirilläkin tarvitsi keskittyä työn laatuun ja ripeyteen. Perjantain ja lauantain jälkeen kaikki olikin valmista varsinaista harjoitusta varten. Sunnuntaina meikäläinen viettelikin kaksikymppisiä keskellä metsän pimeyttä. Onneksi Nokian multimediatietokone toi bittivirran ja tekstiviestien muodossa runsaasti mukavaa piristystä. Keskiviikkoon saakka vielä puurrettiin hommia ja torstaina suunnattiin takaisin Riihimäelle. Koko viikon ruokailut hoidettiin totutusti sissimuonilla ja myönnettäköön, että loppuviikolla tonnikala-pikapasta-nuudeli-grillimakkara setti alkoi hieman tökkimään. Oikeastaan monipuolisempaankin ruokavalioon olisi ollut varaa, mutta päivällisen teko pimeässä metsässä ei tuntunut yhtä mukavalta kuin kyrsän grillaaminen kaminan vieressä... Tästä syystä joka päivä tulikin vedettyä oikeastaan samalla rytmillä samaa ruokasettiä. Kokonaisuutena leiri tuntui hyvinkin onnistuneelta, eivätkä henkilökunnan kommentit eronneet omista ajatuksistanikaan. Tärkeällä hetkellä koko joukko tuntui motivoituneelta eikä suurempia kärhämöitäkään syntynyt.

Torstai-perjantaiyö toimi loistavana palauttajana ja perjantai menikin kokonaisuudessaan huoltojen tekemiseen. Suurin osa johtajista oli lähtenyt lomille jo torstaina, joten ryhmänjohtana sain suurimmilta osilta hoitaa huollot kalustolle. Iltapäivä kului pelatessa virtuaalilätkää taukotuvassa, sillä omat hommat hoidettiin jo aamulla. Neljältä suunnattiin lomille ja niin varusmiesajan viimeinen kiinniolo oli selätetty. Todettakoon että tilanne tuntui varsin vapauttavalta. Viikonloppu sujui juhliessa synttäreitä hieman isommalla joukkiolla ja kovemmalla menolla. Kiitoksia porukalle! Myös puulaakiavaus tuli pelattua kahden voiton voimin. Ei ole pelaaminen niin hauskalta hetkeen tuntunutkaan kuin lauantaina. Maanantai sujui kotona seiskan varressa, joka vakuutti meikäläisen vielä entisestään uuden hankinnan loistavuudesta. Illalla palattiinkin taas Riihimäelle aikamoisessa sumussa ja lumisateessa. Myös talven yllättävin näky, eli hirvi juoksemassa riista-aidan ns. väärällä puolella tuli nähtyä. Tuloksena keskimääräinen säikähdys.

Tiistai on kulunut coopperiin ja leiripalautteeseen. Henkilökunnalla tuntuu olevan kiire, joten päiväohjelmakin on vähän muuttunut. Aamulla käväistiin bussikyydillä Tampereen Pirkkahallissa voimistelemassa juoksutesti ja tuloksena kotiutuscooperista jäi käteen 2870m. 45m parannus ilman minkäänlaista juoksuharjoittelua Riksun aikana on ihan mukiinmenevää. Juoksun kuntoisuusloma jäi saamatta, mutta sen tiesikin jo oikeastaan harjoittelun perusteellakin. Noussut paino, useat punttikerrat viikossa ja säbän lajireeni eivät tuo sitä ihan parasta tulosta cooperharjoitteluksi. Iltapäivän lopuksi yksikön päällikkö piti vielä puhuttelun, jossa jaettiin myös ylennyksiä ja niinpä meikäläinenkin metsästi itselleen kolmannen kulmaraudan ja kersantin arvon. Mukava motivaatiolisä tuli myös ylennyksen myötä ja luottoa omaan hommaan ryhmänjohtajana. Tästä on hyvä jatkaa kohti palveluksen häämöttävää loppua.

Liikaa lunta, herra luutnantti!

Perjantai valkeni lumisena. Pohjekramppi vihoitteli ja innostus cooper-testiin tuntui olevan maassa. Aamupalan totutunkaltainen tankkaus sai jäädä, sillä täydellä vatsalla juokseminen tuntuu kamalalta. Seitsemän jälkeen aloitettiin valmistautuminen testiin, puettiin liikuntavaatteet sekä pakkaspuvut. Lisäksi varustesäkkiin lähti mukaan totta kai juomapullo, mutta myöskin kenttälapio. Lunta oli kentällä kuulemma runsaasti. Matkaan lähdettiin maasto-Sisuilla eikä viileä ja pimeä lava ollut paras hengennostattaja. Muutaman kilometrin matkan jälkeen autot pysähtyivät. Sen jälkeen odoteltiinkin puolisen tuntia ennen kuin päästiin ulos valoisaan aamuun. Odotuksen syy selvisi ulkona; kentän portti oli kiinni ja juokseminen kentällä kielletty. Ei voinut kuin suunnata takaisin yksikköön. Cooper siirtyi eteenpäin ja aamupäivän ohjelmana toteutettiin peruskuntolenkki. Iltapäivällä putsattiin vain aseet keskiviikon ATT:n jäljiltä (josta ei taaskaan tullut kuntoisuuslomaa, vaan 10/12 tauluun. 8kk ampumatauon jälkeen siedettävää) ja siivottiin yksikköä. Lopuksi päällikkö piti oppitunnin jonka jälkeen suunnattiinkin lomille.

Viikonloppu sujui tavallisin askarein; seiskan, salin, säbän ja ''ratailun'' merkeissä. Tiistaihin saakka jatkuneet lomat rentouttivat mukavasti ja maanantai-illalla saunassa tajusin jotenkin palveluksen olevan aika vähissä jo nyt. Ei suurempia juttuja joihin tarvitsisi hajota tai stressata, pari leiriä ja siinä se. Tarvitsee kuitenkin myöntää, ettei lomamäärien kasvaessa takaisin kassulle lähteminen ainakaan helpotu. Samapa tuo, kohta ollaan kahlattu tämäkin vuosi läpi. Torstaina lähdetään tokavikaan harjoitukseen, joka jatkuukin viikonlopun yli, joten viimeinen kiinniolo suoritetaan metsässä. Sunnuntaina voikin juhlia parikymppisiä keskellä metsää. Vaihtelua tämäkin, hieman ehkä negatiivissävytteistä tällä kertaa. Palataan kun metsäkeikka on takanapäin!

Keikkaa ja testiä

Maanantain jälkeen viikkoa jatkettiin kevyesti. Suurempia rasituksia ei kolmen päivän aikana tullut, vaan keskityttiin lähinnä tuleviin harjoituksiin perehtymiselle ja harjoittelulle. Liikuttuakin tuli tasaisesti läpi päivien lähinnä salilla. Torstaina lähdin jo lomille, sillä viikonloppuna oli vuorossa kaksi konserttia. Perjantaina Tampereen Pakkahuoneella möykkäsi Airbourne ja lauantaina vuoron saikin Turku ja Sakara Tour 2010. Iltapäivällä poimittiin pansion spol-au ja pari muuta kaveria autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Turkua. Matka sujui lähinnä viimeaikaisten inttikokemusten kertaamiseen ja muuten oman kotikaupungin tarinoiden vaihtamiseen. Ilta aloitettii aikaisin ja lopetettiin myöhään. Siskoakin tuli nähtyä keikan merkeissä, kun sentään vuosijuhlahulinoistaan ehti Stam1nan katsastamaan. Sunnuntaina vuorossa olikin kevyt keräilyaamu, jonka jälkeen suunnattiinkin jo takaisin Kokemäelle. Alkuviikosta maanantai ja tiistai olivat myös lomapäiviä, joten kerkesi hienosti soittelemaankin. Alkoi pitkästä aikaa soittokin tuntua sujuvalta, eikä uusi kepukkakaan enää tuntunut niin oudolta. Maanantaina kävin vääntämässä myös säbäreeneissä. Runsas määrä viivajuoksua ja kuntopiiri eivät olleet ihan parasta valmistautumista kuntotesteihin. Tiistai-iltana palasin takaisin Riihimäelle.

Keskiviikkona olikin vuorossa kuntotestit. Samalla suoritustavalla kuin tammikuussa hoidettiin tälläkin kertaa. 60s suoritusaikaa ja toistot laskettiin. Kuten olinkin jo ennalta miettinyt, tulokset olivat huonontuneet. Leukoja 8, vatsoja 53, punnerruksia 28, selkiä 60 ja vauhditonta pituutta 208cm. Kuntoisuusluokaksi jäi kuitenkin hyvä, joten ollaan edes siihen sitten tyytyväisiä. On pakko myöntää että oma treenaus ainakin onnistuu paremmin tiimin kanssa ja yksinäänkin, kuin armeija-aikana. Paino kasvaa, kunto heikkenee ja mielikin jäykistyy huh. Hommaa jää kevääksi, mutta ei sen väliä. Keskiviikkona hoidettiin myös ryhmien sisäisiä kehitysehdotuksia, joilloin sain itsekkin kokea vertaisjohtamisen vaikeuden. Muutenkin joukkueen sisällä tuntuu olevan runsaasti jännitteitä ja negatiivinen energia virtaa johtuen vähenevistä aamuista, talvesta vai mistä. Toivottavasti tuleva lomaviikonloppu aukaisee henkisiä lukkoja edes hiukan ennen ensi viikon harjoitusta. Torstaina hoidettiin lähinnä huoltohommia, eikä illallakaan jaksanut sen suuremmin rehkiä. Ohjelma ja säätila tuovat mieleen muistot p-kaudesta ja mahtavista lumimääristä. Samalla päässä alkaa kolkuttaa aatos ympärän hiljaisesta sulkeutumisesta. Huomenaamusti odottaa kotiutuscooper, joka kylläkin juostaan ulkona. Ajatus on mielestäni suhteellisen pähkähullu, kun kävellessäänkin saa tehdä täyden työn pysyäkseen pystyssä. Ei näy oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin p-kauden tuloksen huonontuminen, mutta toivotaan parasta. Onneksi viikko alkaa olla jo pulkassa ja huomenna päästäänkin taas tuttuihin kotimaisemiin rentoutumaan.

Marssitaitokilpailun mainingeissa

Keskiviikko alkoi suhteellisen odottavasti. Aamupäivä hoidettiin pikkuhommia eikä rasitettu paikkoja kovinkaan suuresti, sillä iltapäivällä oli alkava marsiitaitokilpailun urakka. Itse pyrin nukkumaan päiväsaikaan niin paljon kuin kerkesin, sillä viimeisimmästä marssista oli jo kulunut reippaasti aikaa, eikä tulevan rankkuudesta ollut tietoa. Erilaisten arvailujen lomassa oma mieli pysyi peruspessimistisenä, kunnes saatiin tietää varustus; ei tetsaria eikä sirpaa, pelkkä reppu ja ase kertoi tuloste. Viimeiset tunnit iltapäivästä kuluivat sekavasti marssiryhmänjohtajan juttuja hoidellessa ja varustusta pakkaillessa. Kuuden jälkeen matka kohti Räyskälää alkoi täydessä pimeydessä. Sadeilma sekä ajatukset viimeisestä marssista läpiviennissä (koputan puuta) saivat tietynlaisen tappajameiningin päälle ja yön pimeyteen lähdettiinkin tarpomaan ihan tosissaan. Iltaan ei sen suurempia kuulunut kuin suunnistusta, rasti puolustukseen ryhmittymisestä sekä majoittuminen. Majapaikkaan päästiin kymmenen paikkeilla ja kaikkien yllätykseksi pakattu telttakalusto ei ollutkaan käytettävissä. Ryhmät rakensivat laavut ja nukkuivat maittavat unet keskellä tuulen tuiverrusta. Aamulla kaikki ihmettelivätkin unien korkeaa laatua, eikä liikkeellelähtö tuottanut lähellekkään niin suuria vaikeuksia kuin olisi luullut. Oma ryhmä lähti reitille ensimmäisenä ja muut seurasivat perästä minkä pystyivät. Rastit vaihtelivat niin tietokilpailusta suunnistukseen, kuin evakuoinnista hyökkäykseenkin. Heti alusta saatiin mukaan pari telamiinaa, vähän kuin palkinnoksi tietokilpailusta. Suunnistus sai kaikki ryhmät kiristelemään hampaita, eikä heti perään seurannut kilometrin pituinen metsäevakuointi ainakaan helpottanut stressaantuneita mieliä. Kun haavoittunut oli evakuoitu tarvitsi enää hyökätä ja suorittaa loppuhuipennuksena pikataival. Maalissa ryhmä oli ensimmäisenä ja hetken kuluttua paikalla kuuluikin tasainen puheensorina kun kaikki taistelijat kertoivat kokemuksiaan. Reilun parinkympin jälkeen ei mitään megalomaanista väsymystä ollut havaittavissa; oikeastaan vain rentoutunut ja mukava mieli. Ilta kului palautellessa jalkoja ja suuri osa johtajista palkitsi itsensä onnistuneesta marssista pizzalla.

Perjantai olikin tynkäpäivä. Aamun aluksi hoidettiin taisteluvälineet kuntoon marssin ajalta, vaikka hieman turhauttavaa se olikin. Suurinta osaa varusteista ei edes tarvittu marssilla ja loputkin oli huollettu jo samalla viikolla. Lounaan ja huoltojen jälkeen päästiin itse asiaan; lomatarkastukseen ja marssituloksiin. Ennen puolenpäivän ''lomillelaskua'' positiivisuus puski pintaan sillä oma ryhmä voitti kilpailun, eikä palkinnoksi tulevia kahta kuntoisuuslomaa suuremmin inhoa!

Viikonloppu kuluikin sitten Helsingissä juhliessa Järilän hurjan aikuistumista, tai siis ainakin nykylainsäädännön mukaan. Illat venyivät pitkiksi, mutta todella hauskaa oli koko porukalla. Isoa kättä siis Kokemäen suuntaan! Lauantaina käytiin myös katsomassa matsi Hartwallilla, joten Punakeltaisen kiekon kiintiökin tuli täytettyä. Sunnuntai iltapäiväksi kerkesi jo kotiinkin kolmeksi tunniksi ennen lähtöä takaisin Riihimäelle. Tänään päivä on mennyt lähinnä e-kauden palautteisiin ja liikuntaan. Voisi siirtyä nukkumaan ja jatkamaan tätäkin tynkäviikkoa eteenpäin.