Terveisiä reservistä!

Reippaat kolme viikkoa on kulunut kotiutumisesta ja isot rattaat ovat lähteneet pyörimään mukavasti. Heti viikonlopun jälkeen alkanut puolivuotinen työsopimus luokanopettajan sijaisena kertoi reitin, eikä voinut jäädä paikoilleen. Koko homma on tässä kohtaa mietittynä todellinen lottovoitto. Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa! Samalla töitten alun jälkeen treenimäärää on kasvatettu kovasti ja karppausdieetti potkaistu alkuun. Tuntuu hassulta myöntää, mutta kuukauden kovaotteisen ja itseohjatun treenin jälkeen tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin missään kohtaa armeijavuotta. Liekö vika sitten itsessä, koulutusrakenteessa vai motivaatiossa.

Päiväohjelmat ovat muuttuneet kohti vapaampaa, mutta eivätkä niinkään helpompaa rytmiä. Iltaisin tuntuu olevan kovempi väsy kuin viimisen puolivuotisen aikana intissä, mutta voi olla ettei nuppi ole vain tottunut reservielämään. Siltikin vapauden tuntu on ollut kyllä loistavaa. Ei ole lukittuna minkään aidan sisälle tai laitokseen. Itse tekeminen päivittäin ei ole muuttunut, mutta henkisellä puolella jonkinlainen lukko on auennut. Ensimmäisten päivien aikana vapautta ei edes tajunnut, mutta nyt paloittain on alkanut huomaamaan muutoksen.

Kaveripiirin muutos on käynyt aika sähäkästi. Inttituttujen kanssa on pidetty yhteyttä säännöllisesti. Parin ensimmäisen viikon aikana muutos tuntui isolta, kun jokin tietty asia olisi pitänyt kertoa ja sitten muistikin porukan hajonneen. Eipä siinä, muistot säilyvät mielissä. On ollut hieno huomata, että palatessa vanhaan porukkaan ne vanhat kaveritkin löytyvät edelleen. Samat ystävät kenet tunnet kunnolla jo pidemmältä ajalta.

Suurimman osan aikaa on vienyt uuden jakson aloittaminen, mutta välillä tietyissä tilanteissa on tullut jo muisteltua kulunutta vuotta. Olkoon se kirpeä pakkanen, tietyt ruokatarvikkeet tai sanamuodot; välillä muistuu hyviä tilanteita. Vaikka elämä tuntuu nyt jotenkin erityiseltä ja hienolta, tulee varmasti tilanteita joissa pieni haikeus saapuu mieleen. On hienoa päästä vanhalla porukalla sitten muistelemaan kertauksissa. Mutta riittäköön armeijahöpinä tältä erää; elämä jatkuu eteenpäin toisenlaisella tavalla.

PS. Blogin fyysinen painos tullee vielä kevään aikana, kunhan ehdin ja jakselen.

Uusi blogi avattu

Armeijavuosi jäi historiaan ja nyt on aika siirtyä eteenpäin. Jos haluat seurailla meikäläisen elämää vielä jatkossa, nyt vain linkkiä ylös. http://pienenjukanelamaa.blogspot.com/

Toinen joulu

Loppiaislomat kulutettiin arkiaskareisiin rennosti. Keskiviikkona pienoisen kiireen jälkeen kerkesin parturiin, eikä tuntunut lainkaan hassummalta päästä todelliseen hiushoitoon sitten vajaan vuoden. Suoralla jatkolla reeneihin ja sitten kotiin. Kotona oli täysi häähulina päällä askartelujen muodossa ja päädyin itse jättäytymään taka-alalle saunan ja Kylmän Ringin avulla. Torstaina ei tullutkaan tehtyä muuta kuin käytyä salilla ja soiteltua seiskalla Stam1naa. Kevyt hymy nousi huulille pakatessa siviilivaatteita kurssikassiin. Kasarmilla piti olla viimeisenä iltana jo yhdeksältä, joten matkaan tuli myös lähdettyä paria tuntia aikaisemmin. Yksikössä hallitsivat hilpeät meiningit, eikä mikään ihme tietenkään. Viimeistä iltaa vietettiin niin suomalaisen leffaviihteen kuin sotilaspassilärpätyksen vallitessa. Nukkumaanmeno venyi ja vielä viimeiseksi varattiin aamuksi kauittimet ja kannettava tuvan pöydälle; tj0-päivää piti tietenkin juhlistaa musiikilla.

Viimeinen aamu aukeni jo ennen kuutta. Varttia vaille kuusi havahduin hereille ja naurahdin viimeistä aamua mielessäni. Puolisen tuntia unta ja sitten ylös. Aamupalan jälkeen loput varusteetkin tuli pikkuhiljaa pakattua ja kaappi ammotti tyhjänä. Putsatessa kaapin laatikoita tuli vastaan monenmoista muistokappaletta ja yleisimmin löydön esittely loppui sanoihin ''...ja sillon oli aamuja!''. Kahdeksalta kokelas ylennettiin vänrikiksi ja muut valmistautuivat yksikössä kotiuttamisjuhlaan. Ennen yhdeksää päästiin mukessa vauhtiin Panssariprikaatin soittokunnan avulla ja juhla alkoi. Juhlaan kuului puheita, palkitsemisia ja musiikkia. Kakkukahvejakaan ei unohdettu, joten jokainen sai jotakin. Itselle tapahtuma oli aikamoinen pettymys. Varusmiehen puhe oli kovinkin kliseinen, enkä voinut ymmärtää puheenpitäjän valintaa. Muuten palkitsemiset hoidettiin rutiinilla ja kakkua tuhottiin hyvällä halulla. Parasta oli kuitenkin seurata oman ryhmän sekä koko joukkueen positiivisia ilmeitä virnistyksineen; tilaisuus jotenkin tiivisti hienosti kuluneen vuoden ilmapiirillään. Juhlan jälkeen aloitettiin yksikön hoitaminen kotiutuskuntoon siivoamalla ja pakkaamalla loput tavarat. Kaappeja ja punkkia siirrettiin, lattioita lakaistiin ja roskia kuljetettiin kilpaa ulos. Lounaalla saatiinkin ällistellä erilaisia siviiliasuja, jonka jälkeen iltapäivä aloitettiin varusteiden palautuksella. Varusvarastolla jouduttiin vajaa tunti odottamaan, sillä joku muukin oli lähdössä reserviin kuin vain oma yksikkö. Lopulta homma saatiin hoidettua ja pikaisen johtajakansiohuollon jälkene oltiinkin jo tutussa elkassa odottamassa sotilaspassien jakoa. Nopealla ohjelmalla palautettiin avainkortit ja avaimet, jonka jälkeen olikin aika saada viimeiset tositteet palveluksesta. Passi käteen, kamat niskaan, henkilökunnan kättelykierros ja viimeinen päivä oli pulkassa. Astuessa ulos ulko-ovesta tuli hieman haikeakin fiilis. Yhteiset hyvästelyt palvelustovereiden kanssa ja suunta kohti porttia. Näin vapaus oli vuoden odotuksen jälkeen koittanut! Ajomatka kotiin meni vain nollaillessa tilannetta, eikä vieläkään (8.1.2011 klo 1:04) oikeastaan tajua, ettei yksikköön maanantaina palata. Suurin outous on henkilöpiirin muuttuminen, mutta muistot pysyvät mielessä kirkkaina varmasti pitkään. On aika siirtyä tämän projektin parista toiseen, varsinaisen elämän aloittamiseen pitkästä aikaa!

Kirjoituksia tulee varmasti vielä pari, ainakin viikon tai parin reservielämän jälkeen. Tuntemukset ovat silloin varmaankin jo sen verran laantuneet, että voi arvioida palvelusta suhteellisen objektiivisesti. Haluan kuitenkin jo tässä kohtaa kiittää blogini seuraamisesta. Blogi on toiminut itselleni ainakin loistavana kanavana kirjoittaa tapahtumista ja tuntemuksistani! Toivottavasti tekstit ovat viihdyttäneet lukijoita. Jättäkää toki jälki itsestänne kommentteina, joten voin hahmottaa lukijapiiriä (siltä osin kuin en lukijoista lähimpiä lukuunottamatta tiedä).

Tuttuja jälkiä takaisinpäin

Kolme viimeistä varsinaista kasarmipäivää kuluivat palautuksiin ja erilaisiin oppitunteihin. Maanantaiaamu alkoi taisteluvälineiden viimeisellä tarkastuksella, jonka jälkeen yhdeksältä oltiinkin joukolla tväl-varaston etuovella aakkosjärjestyksessä. Hienolla tuurilla Kers Nieminen nappasi viimeisen viikon apuvalvojan duunin, joten ihan täysin nollat taulussa ei ole voinut vetää. Osaavalla avustuksella ja innokkailla palauttajilla aseet ja tarvikkeet saatiin palautettua nopeasti. Ja niin se vuosi vain vierähti, eikä vanhalle ja ''rakkaalle'' 612807:lle voinut kuin jättää hyvästit. Joukkio hajosi ympäri kasarmia; osa sotilaskotiin, osa nukkumaan tupaan tai muuten vain viettämään aikaa yksikössä. Iltapäivällä vuoron saivat sosiaalikuraattorin ja sotilaspastorin oppitunnit. Ne sisälsivät perinteistä kotiutumispaasausta. Osa porukasta pyöri penkeissä kun puhuttiin tulevasta keväästä opiskelun tai työn merkeissä, mutta itse sain vain myhäillä tulevia kokemuksia ja koitoksia. Sotilaspastorin tunti meni tutun psykedeelisissä ja rauhallisissa meiningeissä, mutta hieman laimeasti tosin. Erääseen asiaan vuosi ei ole tuonut muutosta, sillä en jaksa edelleenkään uskontohapatusta tässäkään muodossa. Ilta meni aikamoisella pakkopullalla; vapaa-aika kasarmilla ei vain maistunut, mutta mitään ei voinut.

Tiistai kulutettiin kaappien tyhjentämiseen ja varusteitten palauttamiseen. Aamupäivällä tarkistettiin vielä kerran, ettei yksikään kehveli ollut hukannut mitään ja täytettiin vauhtisäkit viimeistä kertaa. Ruoan jälkeen suunnattiinkin varusvarastolle. Yksikön vääpeli oli tilannut autokuljetuksen säkeille, joten kantamaankaan ei joutunut mitään. Varusvarastolla homma toimi kuin unelma; joutuisasti ja selkeästi. Taistelijat kiersivät kierroksen päinvastaisessa järjestyksessä kuin aikaisemmin ja heittelivät varusteet takaisin häkkeihin. Kerrankin säkki vain keveni loppua kohden! Kun kaikki oli saatu palautettua, kuittauslistat leimattiin ja homma oli valmista. Lopun iltapäivää tehtiin kaikkia pieniä työtehtäviä yksikön siivoaminen mukaanluettuna. Palveluksen päätti päivällisen jälkeen lyhykäinen kenttäjumalanpalvelus jossa tunnelmoitiin ''sodan loppumisella''. Illalla tilattiin pizzaa ja katseltiin yhdessä Uuno Armeijassa, joka toimikin mahtavana herkistelynä viimeiselle täyspitkälle kasarmi-illalle. Nukkumaanmeno pitkittyi, mutta viimein unikin tuli kunhan pienet jekuttelut uusille elsoille oli suoritettu.

Keskiviikko osoittautui oikeastaan turhimmaksi päiväksi viimeisellä viikolla. Aamupäivä käytettiin palautteen läpikäyntiin ja kommentoitiin, sekä oppitunteihin kertausharjoituksista ja joukon sijoittamisesta. Lounaalle siirryttiin virkeinä ja eläteltiin toiveita aikaisemmista lomillelähdöstä. (Niin, Viestirykmentti tarjoaa lomapäivän Loppiaisena. Ei luoja mitä järkeä.) Toisin kuitenkin kävi. Henkilökunnan palaveri venyi ja venyi, eikä iltapäivän aiheeseen päästy käsiksi kuin hätäisesti kolmen maissa. Vartin yli neljän joukko oli muodossa ulkona ja kersantti päästi meidät viimeisille lomille. Palopuheet juomisesta ja viimeisestä illasta, jonka jälkeen reippaasti kohti parkkipaikkaa. Hyvä fiilis saavutettiin siis keskiviikkona kuitenkin. Muuten viikosta on jäämässä vähän puolittainen tunne. Henkilökunnan asenne ei välttämättä ole kovimmillaan ja aikataulut hankaavat. Torstai pidetään kuitenkin lomaa kotona ja illalla sitten viimeistä kertaa Riihimäelle aitojen sisään. Luulen että tunnelma alkaa nousta itselläkin pikkuhiljaa, sillä eihän palvelusta ole jäljelläkään kuin kolmisenkymmentä tuntia. Palaillaan taas astialle perjantain jälkeen!

Ruutulippu häämöttää

Tammikuu on saapunut ja miellyttävän rentouttava joululoma alkaa vedellä viimeisiään. Tynkäviikko ennen lomia käytettiin varusteiden inventointiin, oppitunteihin ja palautteisiin. Meno oli kaikin puolin hieman väsynyttä. Parin päivän koomailun huipensi vielä viimeiseksi torstaina tehty johtajakansioiden täyttäminen, eikä kovinkaan monelta taistelijalta löytynyt ''kiikareita'' kyseiseen hommaan. Lopulta, kun viimeinenkin pienvahinkoilmoitus ja johtajakansion opintovihko oli täytetty saattoi loma alkaa.

Nyt kymmenen päivän lomilla on päässyt rentoutumaan kyllä mukavasti. Armeija-asiat ovat olleet taka-alalla, enkä itsekään ole keskittynyt kuin lataamaan henkisiä akkuja kevääksi ja syömään hyvin. Useamman kerran on tullut vain havahduttua kuuntelemasta musiikkia tekemättä yhtään mitään. Suurempaa ohjelmaa en ole edes jaksanut miettiä salin lisäksi, sillä kyseinen puolitoista viikkoa on ainut pätkä joka intin päättyessä lomaksi osuu. 10.1. alkaa hetimmiten työt Harjavallassa opettajasijaisena, joten makailuun ei ole aikaa. Niin on parempi, ettei jää aikaa kiinnittyä symbioosiin sohvan ja ruudun kanssa. Kokonaisuutena joulunaika on ollut vuoden parhaimmistoa; ei kiirettä mihinkään, vaan on saanut olla rauhassa kotona. Uusi vuosi vastaanotettiin tutussa porukassa Kokemäellä ja onnistunut tunnelma oli taattu. Viimeinkin, kuukausien odotuksen jälkeen inttikellooni on palannut kuukausi nro 1! Tänään onkin suuntana taas Riihimäki.

Kulunutta vuotta on hieno muistella jo nyt. P-kaudesta tuntuu olevan älyttömästi aikaa, eikä Tikkakosken periodikaan tunnu kovinkaan läheiseltä. On jännää miettiä mitä tapahtuu kun kävelee porteista ulos perjantaina. Vuoden pätkä samojen tyyppien, toimintatapojen ja paikkojen kanssa ei voi olla vaikuttamatta. Voi kestää hetken tottua tahdittamaan elämäänsä itse. Paljon pieniä asioita tulee muuttumaan kohti rennompaa ja tutumpaa tyyliä; vain muutaman aamun päästä.