Terveisiä reservistä!

Reippaat kolme viikkoa on kulunut kotiutumisesta ja isot rattaat ovat lähteneet pyörimään mukavasti. Heti viikonlopun jälkeen alkanut puolivuotinen työsopimus luokanopettajan sijaisena kertoi reitin, eikä voinut jäädä paikoilleen. Koko homma on tässä kohtaa mietittynä todellinen lottovoitto. Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa! Samalla töitten alun jälkeen treenimäärää on kasvatettu kovasti ja karppausdieetti potkaistu alkuun. Tuntuu hassulta myöntää, mutta kuukauden kovaotteisen ja itseohjatun treenin jälkeen tunnen olevani paremmassa kunnossa kuin missään kohtaa armeijavuotta. Liekö vika sitten itsessä, koulutusrakenteessa vai motivaatiossa.

Päiväohjelmat ovat muuttuneet kohti vapaampaa, mutta eivätkä niinkään helpompaa rytmiä. Iltaisin tuntuu olevan kovempi väsy kuin viimisen puolivuotisen aikana intissä, mutta voi olla ettei nuppi ole vain tottunut reservielämään. Siltikin vapauden tuntu on ollut kyllä loistavaa. Ei ole lukittuna minkään aidan sisälle tai laitokseen. Itse tekeminen päivittäin ei ole muuttunut, mutta henkisellä puolella jonkinlainen lukko on auennut. Ensimmäisten päivien aikana vapautta ei edes tajunnut, mutta nyt paloittain on alkanut huomaamaan muutoksen.

Kaveripiirin muutos on käynyt aika sähäkästi. Inttituttujen kanssa on pidetty yhteyttä säännöllisesti. Parin ensimmäisen viikon aikana muutos tuntui isolta, kun jokin tietty asia olisi pitänyt kertoa ja sitten muistikin porukan hajonneen. Eipä siinä, muistot säilyvät mielissä. On ollut hieno huomata, että palatessa vanhaan porukkaan ne vanhat kaveritkin löytyvät edelleen. Samat ystävät kenet tunnet kunnolla jo pidemmältä ajalta.

Suurimman osan aikaa on vienyt uuden jakson aloittaminen, mutta välillä tietyissä tilanteissa on tullut jo muisteltua kulunutta vuotta. Olkoon se kirpeä pakkanen, tietyt ruokatarvikkeet tai sanamuodot; välillä muistuu hyviä tilanteita. Vaikka elämä tuntuu nyt jotenkin erityiseltä ja hienolta, tulee varmasti tilanteita joissa pieni haikeus saapuu mieleen. On hienoa päästä vanhalla porukalla sitten muistelemaan kertauksissa. Mutta riittäköön armeijahöpinä tältä erää; elämä jatkuu eteenpäin toisenlaisella tavalla.

PS. Blogin fyysinen painos tullee vielä kevään aikana, kunhan ehdin ja jakselen.